Dome Karukoski Yleisö-Jussin kohtalosta: Viini väärään kurkkuun

Dome Karukoski Leijonasydän-elokuvan lehdistötilaisuudessa.
Lehtikuva
Julkaistu 02.02.2015 12:50

MTV VIIHDE

Ohjaaja Dome Karukoski kertoi Jussi-gaalan tunnelmiaan Facebookissa yön pikkutunteina.

Ohjaaja Dome Karukoski saapui sunnuntaina juhlittuun Jussi-gaalaan varta vasten Los Angelesista. Aikaerorasitus yllättikin miehen gaalan jälkeen, sillä nukuttuaan pari tuntia mies heräsi pirteänä keskellä yötä. Valveilla ollut ohjaaja päätti käyttää hetken päivittääkseen Jussi-tunnelmiaan Facebookissa.

Karukoski keskittyi kirjoituksessaan kehumaan eritoten gaalassa kahdella pystillä palkittua Antti Litjaa, joka näytteli Karukosken ohjaamassa Mielensäpahoittaja-elokuvassa.

– Antti Litja. On siinä tekemisen historiaa, taitoa ja ihmistä muille ottaa mallia, Karukoski ylistää. 

– Voimia ja paranemista Antille. Olet edelleen kovin jätkä ketä olen ohjannut, mies jatkoi.


Kehujen lisäksi mies kertoo yllättyneensä suuresti, kun Yleisö-Jussin voittanut elokuva paljastettiin. Palkinnon pokkasi dokumenttielokuva Autolla Nepaliin – Unelmien elokuva.

– Mulle suurin yllätys oli Yleisö-jussin meneminen dokumentille. En ollut itseasiassa kuullutkaan koko elokuvasta ja meni julkistuksessa hieman viini väärään kurkkuun, mutta traileri vaikuttaa itse asiassa aika kovalta. Otan tappion tietenkin vastaan jupisten, katkerana ja vuosia sitä muistaen, mies heittää.

Tuoreimmat aiheesta

Dome Karukoski