Pirkka-Pekka Petelius pokkasi Jussin – nauratti yleisöä palkintopuheellaan

0:36img
Julkaistu 19.03.2016 22:11

MTV VIIHDE

Koko kansan suosikki palkittiin Jussilla roolistaan Kätilö-elokuvassa.

Näyttelijä Pirkka-Pekka Petelius voitti parhaan miessivuosan Jussin elokuvasta Kätilö.

– Mikä tulevaisuus tästä avautuukaan, hän naurahti palkintopuheessaan.

Petelius hauskuutti yleisöä noutaessaan Jussinsa.

– Minulle annettiin minuutti aikaa, mutta mä siitä viis välitän. Ihanaa olla teidän kanssa yhdessä täällä, hän iloitsi.

Petelius

Kätilö-elokuvan työryhmä sai myös kiitoksia Peteliukselta. Hänen mukaansa kyseessä oli isoin koneisto, jonka osana hän on koskaan työskennellyt.

– Kaikki palvelivat yhtä päämäärää, keskittyen sydämeen. Omistan tämän Antille (ohjaaja Antti J. Jokinen). Iso kiitos hänelle tästä mahdollisuudesta kaivaa jotain uutta esiin!

Katso tunnelmia punaiselta matolta videolta!

Tuoreimmat aiheesta

Pirkka-Pekka Petelius