Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti pitävänsä puheen tämän päivän aikana.
Toiselle kaudelle presidentiksi pyrkivä Donald Trump kertoo Twitter-tilillään pitävänsä puheen vielä tänään.
– Aion pitää puheen tänä yönä. Iso VOITTO! Trump kirjoittaa tviitissään.
Trump julkaisi muutama minuutti edellisestä myös toisen tviitin, jonka Twitter kuitenkin piilotti. Twitterin sääntöjen mukaan se voi piilottaa julkaisut, joiden se katsoo levittävän väärää ja mahdollisesti haitallista tietoa.
– Olemme selkeässä johdossa, mutta he yrittävät varastaa voiton. Emme ikimaailmassa salli sitä. Ääniä ei voi antaa äänestyspaikkojen sulkeuduttua! lukee Trumpin piilotetussa tviitissä.
Demokraattien presidenttiehdokas Joe Biden totesi hetkeä aiemmin omassa puheessaan olevansa matkalla vaalivoittoon Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.
Lue myös: Trumpille tulossa torjuntavoitto tärkeissä osavaltioissa – istuva presidentti johtaa selvästi myös kokonaisäänimäärässä
Biden sanoi puheessaan kotikaupungissaan Wilmingtonissa Delawaren osavaltiossa tilanteen näyttävän hyvältä. Hän kuitenkin painotti, ettei tulos ole selvillä ennen kuin kaikki äänet on laskettu.
Artikkelia muokattu 4. marraskuuta kello 8.09: Lisätty tieto Twitterin piilottamasta Trumpin tviitistä sekä muokattu otsikkoa.