Trump ei suostu vaaliväittelyyn Harrisin kanssa – vaatimuksena, että demokraatit valitsevat virallisen ehdokkaansa

LK260724 Trump
Donald Trump puhui keskiviikkona järjestetyssä vaalitapahtumassa.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 26.07.2024 05:53

MTV UUTISET – STT

Varapresidentti Kamala Harris on puolestaan ilmoittanut, että on valmis väittelemään Trumpin kanssa

Yhdysvaltain entinen presidentti ja republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump ei aio vahvistaa vaaliväittelyä varapresidentti Kamala Harrisia vastaan, ennen kuin demokraatit päättävät virallisesti presidenttiehdokkaastaan.

Asiasta kertoi Trumpin kampanjan tiedottaja Steven Cheung lausunnossa. Tämän mukaan Harrisin kanssa ei voida sopia väittelystä, koska demokraatit voivat vielä muuttaa mieltänsä.

Harrisia on pidetty demokraattien todennäköisenä presidenttiehdokkaana sen jälkeen, kun presidentti Joe Biden ilmoitti sunnuntaina jättävänsä presidenttikisan kesken ja tukevansa Harrisia demokraattien presidenttiehdokkaaksi. Useat mediat ovat kertoneet Harrisin saaneen jo taakseen ehdokkuuteen tarvittavan määrän delegaatteja, jotka tekevät päätöksen puolueen ehdokkaasta.

Väittelyä kaavailtu syyskuulle

Demokraattipuolueen tavoitteena on nimetä presidentti- ja varapresidenttiehdokas 7. elokuuta mennessä.

Seuraavan vaaliväittely oli määrä järjestää ABC Newsin isännöimänä 10. syyskuuta. Suunnitelmat väittelyn suhteen voivat kuitenkin vielä muuttua Biden luovuttua uudelleenvalinta-aikeistaan.

Harris itse sanoi aiemmin torstaina olevansa valmis väittelyyn Trumpin kanssa ja suostuvansa aiemmin sovittuun syyskuun 10. päivään.

Trump on ilmoittanut, että hän haluaa Fox Newsin isännöivän väittelyä. CNN:n mukaan Fox News on ehdottanut Trumpin ja Harrisin vaalikampanjoille suunnatuissa kirjeissä kaksikon välistä vaaliväittelyä syyskuun 17. päivälle.

Lue myös: Trump: Harris on "radikaalivasemmistohullu – jos ei haittaa, en aio olla mukava"

FBI:n johtaja epäilee: Osuiko luoti sittenkään Trumpiin?

Valkoinen talo kiistää peitelleensä tietoja Bidenin terveydentilasta

Saksan Scholz: On hyvin todennäköistä, että Harris voittaa vaalit

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvaltain vaalit 2020