Donald Trump polkaisi kampanjansa käyntiin syyttämällä radikaalivasemmistoa ja lupaamalla veronkevennyksiä – "Olen vihaisempi kuin koskaan aiemmin"

4:23img
MTV Uutiset Live 30.12.2022: Donald Trumpin verotiedot julkaistiin pitkän oikeustaistelun jälkeen – kirjeenvaihtajamme kertoo, mitä niistä on selvinnyt!
Julkaistu 29.01.2023 05:05

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump avasi lauantaina vaalikampanjansa aikomuksenaan päästä takaisin Valkoiseen taloon. Trump varoitti, että ensi vuoden vaalit ovat Amerikan viimeinen mahdollisuus pelastautua.

76-vuotias Trump pyrkii presidentiksi nyt kolmatta kertaa, hävittyään edelliset vaalit presidentti Joe Bidenille. Ennen tätä hänen tulisi voittaa republikaanipuolueen sisäinen kilpailu ehdokkuudesta.

–  2024 vaalit ovat viimeinen mahdollisuutemme pelastaa maamme, ja tarvitsemme uuden johtajan, joka on valmis tekemään sen ensimmäisestä päivästä lähtien, Trump sanoi puhuessaan muutamalle sadalle kannattajalleen Etelä-Carolinan Columbiassa.

Trump toisteli tuttua tarinaansa siitä, miten 2020 vaalitulos oli huijausta ja kutsui poliittisia kilpailijoitaan halventavilla nimillä.

–  On vain yksi presidentti, joka on koskaan haastanut koko Washington vakiintuneen järjestelmän. Teidän äänillämme teemme sen ensi vuonna uudestaan, Trump sanoi

Kovinta kyytiä hän antoi konservatiivisille kriitikoille oman puolueensa sisältä, joihin hän viittasi nimellä "RINO" (Republicans in name only, republikaaneja vain nimeltä). Heitä hän kutsui "vielä demokraatteja vaarallisemmiksi".

Lue myös: Kongressitalon mellakkaan osallistuneelle liki 7 vuoden vankeusrangaistus Yhdysvalloissa

Kommunismilla ja tuulivoimaloilla pelottelua

Trump toisti Etelä-Carolinan puheessaan pitkälti samoja asioita, joita kertoi päivän ensimmäisessä tilaisuudessa New Hampshiren republikaanien vuosikokouksessa. New York Timesin mukaan Trump esitteli ehdokkuutensa tapana suojata Yhdysvaltoja sitä uhkaavalta kommunismilta ja marxismilta.

Hän myös vannoi pitävänsä transsukupuoliset urheilijat ulkona naisten sarjoista.

Lisäksi Trump kiisti sähköautojen ympäristöystävällisyyden ja julisti, että tuulivoimalat uhkaavat maan preerioita, valtameriä ja lintuja.

Entinen presidentti väitti myös virheellisesti, että hänen hallintonsa aikana valtionvelka oli häviämässä. New York Timesin mukaan valtionvelka kasvoi Trumpin kaudella 7,8 biljoonalla dollarilla eli noin 7,17 biljoonalla eurolla. Trump lupasi, että hänen taloussuunnitelmansa nojaisi pääasiassa veronkevennyksiin.

Trump sanoi olevansa sitoutunut vaalien voittamiseen. Hän kertoi olevansa entistä vihaisempi suunnasta, johon Yhdysvallat on matkalla.

–  Olen vihaisempi nyt ja sitoutuneempi nyt kuin koskaan aiemmin, Trump vakuutti.

Tuttuun tapaansa Trump pilkkasi presidentti Bidenia siitä, että tämä hävisi New Hampshiressä demokraattien esivaalit vuonna 2020. Trump jätti mainitsematta, että Biden voitti hänet osavaltion vaaleissa yhdeksän kuukautta myöhemmin.

Entinen presidentti lupasi myös palata New Hampshireen "monta, monta kertaa lisää". Sekä New Hampshiressa että Etelä-Carolinassa järjestetään esivaalit ensimmäisten joukossa. Trumpin tavoitteena on uusia vuoden 2016 vaalivoittonsa molemmissa osavaltiossa.

Etelä-Carolinassa hänen entisen kannattajakuntansa on raportoitu olevan tyytymättömiä, kun Trumpin tukemat ehdokkaat eivät menestyneet marraskuun välivaaleissa.

Republikaanien sisäisessä vaalissa Trumpin suurimmaksi haastajaksi noussee Floridan kuvernööri Ron DeSantis.

Lue myös: Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump saa palata Facebookiin ja Instagramiin

"Hirveitä, hirveitä ihmisiä"

Entisen presidentin mainetta hiertävät rikossyytteet, jotka oletettavasti nostetaan Trumpia vastaan liittyen 6. tammikuuta 2021 tapahtumiin, jolloin hänen kannattajansa mellakoivat ja hyökkäsivät kongressitaloon. Samalla useampi Trumpiin kohdistettu tutkinta on vielä kesken. Trump viittasi aiheeseen myös puheessaan.

–  Nämä radikaalivasemmistolaiset syyttäjät ovat täysin hirveitä, hirveitä ihmisiä, Trump sanoi New Hampshiressa.

Etelä-Carolinassa hän painotti maan tarvitsevan taistelijaa, joka panee vastaan muun muassa vasemmistolle, medialle, globalisteille ja Kiinalle.

–  Ja sitä me teemme, puolustamme Amerikkaa, Trump lupasi.

Lue myös: Trump selvä suosikki republikaanien presidenttiehdokkaaksi esivaaliäänestäjien kyselyssä

Tuoreimmat aiheesta

Donald Trump