USA:n presidentti Donald Trump on asettunut puolustamaan Kansainvälisen jalkapalloliiton puheenjohtajaa Gianni Infantinoa.
Infantino on ollut viime viikot rajun kritiikin kohteena, kun Fifa ilmoitti hänen masinoimastaan suunnitelmasta myydä osa MM-kisojen oikeuksista yksityisille sijoittajille.
Lue myös: Fifalta tulinen vastaus väitteisiin Gianni Infantinon suhdeskandaalista
Suunnitelma herätti vahvan vastareaktion monissa maanosaliitoissa. Esimerkiksi Uefa, Concacaf ja AFC ovat kritisoineet vahvasti Infantinoa ja vaativat hänen eroaan.
Myös Suomen palloliitto on ilmoittanut vetävänsä tukensa pois Infantinolta.
Infantinolla on myös puolustajia. Muun muassa Marokko, Argentiina ja Meksiko ovat ilmoittaneet tukevansa yhä kohupomoa.
Nyt myös USA:n presidentti Donald Trump on asettautunut Infantinon puolelle. Hän kommentoi aihetta Truth Social -julkaisualustallaan.
– Fifa tekisi kamalan virheen, jos se jostain syystä edes harkitsisi Gianni Infantinon korvaamista. Hän on fantastinen. Hän on juuri johtanut kaikkien aikojen menestyneimmät MM-kisat. Jos hän lähtee, turnaus ei tule enää koskaan olemaan yhtä menestynyt tai tuottava, Trump kirjoittaa.

