Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin tytär Ivanka Trump on julkaissut kuvan isästään Walter Reedin sotilassairaalassa.
Kuvassa presidentti on työskentelemässä papereiden parissa.
– Mikään ei voi estää häntä työskentelemästä amerikkalaisten hyväksi. SINNIKÄS! Ivanka hehkuttaa Twitterissä julkaisemassaan kuvassa.
Trump julkaisi itsestään yöllä Suomen aikaa videon Twitterissä, jossa hän kertoo voivansa aiempaa paremmin ja arvioi tekevänsä pikaisen paluun.
Katso Trumpin julkaisema video jutun yläpuolelta!
Lääkärit kertoivatkin jo aiemmin, että presidentti on pystynyt työskentelemään ja liikkumaan sairaalassa hänelle varatussa tilassa.
Valkoisen talon lääkärin Sean Conleyn mukaan presidentin tilassa on tapahtunut merkittävää edistystä diagnoosin saamisen jälkeen.
Trump siirtyi perjantaina paikallista aikaa sotilassairaalaan varotoimena.