Dopingpannaan joutunut ampumahiihtäjä teki nyt huomiota herättävän tempauksen

16.1.37958380
imago/Eibner Europa/ All Over Press
Julkaistu 05.10.2020 15:50
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

Väliaikaiseen kilpailukieltoon dopingrikkomuksesta asetettu ampumahiihtäjä Timofei Lapshin, 32, on ryhtynyt nyt huomiota herättävään tempaukseen. Hän on kääntynyt faniensa puoleen saadakseen rahaa.

Kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU asetti Venäjän Jekaterina Glazyrinan ja venäläissyntyisen mutta nykyään Etelä-Koreaa edustavan Lapshinin väliaikaiseen kilpailukieltoon dopingrikkomuksista 24. syyskuuta. Molemmilla ampumahiihtäjillä on oikeus antaa vastineensa, ja ainakin Lapshin aikoo haastaa päätöksen.

– En ole yli 15 vuoden uran aikanani koskaan rikkonut antidopingsääntöjä. Olen aina ollut puhtaan urheilun asialla ja kunnioittanut antidopingjärjestöjen toimintaa, Lapshin kertoi YouTube-kanavallaan.

Lapshin sanoi menettäneensä kaikki tulonlähteensä IBU:n tuomion johdosta. Hän ilmoitti keräävänsä lahjoituksia asianajajia varten päätöksen haastamiseksi ja toivoo faniensa tarjoavan apua.

– Voin otaksua, että on tehty suuri virhe. Toivon, että tämä tapaus tullaan ratkaisemaan lähitulevaisuudessa. Asianajajat tekevät nyt työtä kanssani, ja olemme valmistelemassa vastinetta, Lapshin sanaili.

Lapshin oli aiemmin urallaan synnyinmaansa Venäjän riveissä, mutta on edustanut Etelä-Koreaa vuodesta 2017. Lapshin on sijoittunut kolme kertaa henkilökohtaisissa maailmancup-kilpailuissa palkintokorokkeelle.

16.1.32585595

Timofei Lapshin tositoimissa Pyeongchangin olympialaisissa Etelä-Koreassa vuonna 2018.

Tuoreimmat aiheesta

Ampumahiihto