Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin (CAS) julkaisi maanantaina päätöksensä venäläisen taitoluistelijan Kamila Valijevan dopingtapauksesta. Keskustelu aiheen ympärillä käy edelleen kuumana.
LUE MYÖS: Kamila Valijeva rikkoi hiljaisuuden – dopingkohuun joutunut 15-vuotias venäläistähti purki tuntojaan
CAS hylkäsi Kansainvälisen olympiakomitean (KOK:n), Kansainvälisen luisteluliiton ja Maailman antidopingtoimiston (Wadan) valituksen siitä, että Venäjän antidopingtoimisto oli kumonnut Valijevalle langettamansa väliaikaisen kilpailukiellon.
CASin päätöksen myötä Valijeva saa kilpailla tänään Pekingin olympialaisissa käynnistyvässä naisten yksinluistelussa.
KOK kuitenkin linjasi, että mikäli Valijeva sijoittuu kolmen parhaan joukkoon, mitalit jaetaan vasta sitten, kun dopingtapaus on selvä. Esimerkiksi Valijevan b-näyte ei ole vielä valmistunut.
Viime maanantaina käydyn joukkuekilpailun mitalit ovat yhä jakamatta. Valijevan tähdittämä Venäjän joukkue voitti tuolloin olympiakultaa ennen Yhdysvaltoja ja Japania.
– Haluamme varmistaa, että mitalit menevät oikeille ihmisille KOK:n kurinpitokomission puheenjohtaja Denis Oswald sanoi tänään järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.
– Meistä oli viisaampaa, ettei mitaleita jaeta ennen kuin tapaus on selvä. Piti miettiä kaikkien urheilijoiden asemaa, myös heidän, jotka ansaitsevat mitaliseremonian. Tämä oli vaikea päätös, koska ymmärrämme täysin, että tämä on urheilijoille hankalaa. Heille aiheutuva vahinko ei ole peruuttamatonta. KOK päätti, että teemme kaikkemme, että joukkuekisan mitalistit saavat erityisen tilaisuuden, kun tiedämme, mitkä mitalit kenellekin kuuluvat.
Oswaldin mukaan mahdollisista kilpailukielloista päätetään vasta, kun Valijevan b-näyte valmistuu.
Wadan puheenjohtaja Witold Banka oli jo vaatimassa elinikäistä toimintakieltoa niille, jotka ovat osallisina alaikäisen dopingtapaukseen. Myös Oswald korosti, että "15-vuotias ei tekisi yksinään mitään väärää".
Lisäksi Oswald paljasti, miten Valijeva oli CASin kuulemisessa perustellut dopingnäytteestään löytyneen trimetatsidiini-nimisen sydänlääkkeen käyttöä.
Valijevan selityksen mukaan kyseinen lääkeaine kuuluu hänen isoisälleen ja se on päätynyt hänen elimistöönsä jonkinlaisen sekaannuksen vuoksi.