Draamaa kärjessä – Esapekka Lappi hivuttautuu kohti podiumtaistoa

17.54125734
Esapekka Lappi Ruotsin lumirännissä.
Julkaistu 17.02.2018 11:09(Päivitetty 17.02.2018 11:19)

MTV SPORT

Ruotsin MM-rallin lauantain ensimmäisillä erikoiskokeilla on tapahtumia riittänyt.

Kisaa yhä johtava Belgian Thierry Neuville on joutui ajamaan lauantain ensimmäisellä erikoiskokeella manuaalivaihteiston avulla. Hän sai järjestelmän korjattua siirtymätaipaleella ennen kymmenettä erikoiskoetta. Sillä Neuville koki spinnauksen, jossa auto pyörähti renkailla 360-astetta ympäri.

Neuvillen tavoin myös toisena ollut Norjan Andreas Mikkelsen oli pyörähtänyt samassa paikassa.

- En pystynyt välttämään spinnausta. Olen varman, että Andreas oli rikkonut penkkaa ennen minua, Neuville totesi wrc.comille.

Taiston osalta tilanne 10 erikoiskokeella muuttui niin, että Neuville onnistui pitämään piikkipaikkansa ja Mikkelsen putosi toiselta sijalta neljänneksi. Nyt toisella sijalla on irlantilaiskuski Craig Breen ja uusseelantilainen Hayden Paddon on kolmantena. Myös viidentenä oleva Norjan Mads Östberg on tiukasti mukana taistelussa palkintosijoista.

Palkintosijoja kohti on tuloslistalla hiipimässä myös Esapekka Lappi, joka on kiidättänyt Toyotansa lauantaina hyvään vauhtiin. Perjantaina kertaalleen lumipenkan puolelle ajanut Lappi on nyt reilun puolen minuutin päässä kärjestä ja Paddonin kolmanteen sijaan on eroa alle 20 sekuntia.

Lappi jäi hieman 10. erikoiskokeen ajoissa tallikavereilleen Ott Tänakille ja Jari-Matti Latvalalle.

- Ajan liian varovaisesti. En uskalla ottaa penkoista tukea, Lappi totesi wrc.comille.

Pohja-ajasta vastannut Tänak on kokonaistilanteessa yhdeksäntenä ja Latvalal seitsemäntenä. 

- Tänak tulee kyllä kovaa. Täytyy miettiä, mitä voisin tehdä, Latvala huikkasi.

Perjantaina hyvään vauhtiin vertynyt Teemu Suninen on lauantain aikana valahtanut kuudennelta sijalta kahdeksanneksi. Tuoreimmalla erikoiskokeella Suninen jäi kärjelle yli puoli minuuttia.

- Spinnasin, Suninen harmitteli.

0:43img

Ruotsin MM-rallin tilanne EK 10/19:n jälkeen:

 1. Thierry Neuville  Hyundai 1.39.30,4
 2. Craig Breen       Citroen      +4,2
 3. Hayden Paddon     Hyundai     +14,2
 4. Andreas Mikkelsen Hyundai     +14,4
 5. Mads Östberg      Citroen     +16,6
 6. Esapekka Lappi    Toyota      +32,9
 7. J-M.Latvala       Toyota      +58,0
 8. Teemu Suninen     Ford      +1.10,3
 9. Ott Tänak         Toyota    +1.11,9
10. Kris Meeke        Citroen   +1.49,9 
11. Sebastien Ogier   Ford      +3.01,9 
12. Elfyn Evans       Ford      +3.04,7 

Erikoiskokeen 10 (Hagfors 1 - 23.40 km) nopeimmat:

 1. Tänak   12.58,2
 2. Latvala    +4,3
 3. Lappi      +4,4
 4. Breen      +4,7
 5. Meeke      +7,8
 6. Östberg    +8,7
 7. Neuville   +9,3
 8. Paddon     +9,4
 9. Ogier     +11,6
...
12. Suninen   +36,0

Ruotsin MM-rallin erikoiskokeet:

Torstai 15.2.
21.08 EK1 Karlstad 1 (1,90 km)

Perjantai 16.2.
08.55 EK2 Hof-Finnskog 1 (21,26 km)
10.07 EK3 Svullrya 1 (24,88 km)
10.54 EK4 Röjden 1 (19,13 km)
Huoltotauko
14.41 EK5 Hof-Finnskog 2 (21,26 km)
16.03 EK6 Svullrya 2 (24,88 km)
16.50 EK7 Röjden 2 (19,13 km)
17.56 EK8 Torsby 1 (9,56 km)

Lauantai 17.2.
08.54 EK9 Torntorp 1 (19,88 km)
10.12 EK10 Hagfors 1 (23,40 km)
11.08 EK11 Vargåsen 1 (14,21 km)
Huoltotauko
13.41 EK12 Torntorp 2 (19,88 km)
15.12 EK13 Hagfors 2 (23,40 km)
16.08 EK14 Vargåsen 2 (14,21 km)
18.41 EK15 Karstad 2 (1,90 km)
20.26 EK16 Torsby Sprint (3,43 km)

Sunnuntai 18.2.
08.50 EK17 Likenäs 1 (21,19 km)
10.51 EK18 Likenãs 2 (21,19 km)
13.18 EK19 Torsby 2 (9,56 km)

Tuoreimmat aiheesta

Ralli