Dramaattinen video: Vahtikoira puolusti kotiaan kahta leijonaa vastaan

Intialaiskodin valvontakamera taltioi hurjan hetken yön pimeydessä, kun kaksi leijonaa yritti hyökätä perheen koirien kimppuun.

Keskellä yötä intialaiskodin portille ilmaantui kaksi suurikokoista leijonaa. Hurjasta tilanteesta kertoo esimerkiksi The Sun

Portilla leijonia oli kuitenkin vastassa uhmakas vahtikoira. Koiraa ei ollut koolla pilattu, mutta se ei estänyt sitä puolustamasta raivokkaasti omaa reviiriään ja kotiaan.

Leijonien ja koiran kohtaaminen olisi voinut päättyä hyvin toisella tavalla, jos niiden välissä ollut portti ei olisi kestänyt. Koiran haukkumisesta entisestään hermostuneiden leijonien voimakkaat tassunsivallukset pistivät portin lukkoineen koetukselle.

Tilanteessa urheasti kotiaan puolustaneen koiran tueksi saapui myös toinen koira.

Onneksi leijonat saivat tarpeekseen koirien haukunnasta, ja lopulta ne hiipivät takaisin pusikkoon valvontakameran näkökentän ulottumattomiin.

Toinen koirista uskaltautui jopa tarkistamaan tilanteen vielä portin ulkopuolella.

Hetken päästä paikalle saapui myös vartija tarkistamaan, mistä meteli oikein johtui.

Mistä leijonat tulivat?

Kyseessä oli todennäköisesti aasianleijonia, joita voi vielä löytää Intiasta. 

Korkeasaaren mukaan aasianleijonat ovat erittäin uhanalaisia. Luonnossa kyseisiä leijonia elää noin 600 yksilöä vain yhdellä metsäalueella Intiassa, maan luoteisosassa sijaitsevassa Girin kansallispuistossa. Se sijaitsee noin viiden tunnin ajomatkan päässä Gujaratista, josta yllä oleva videotallenne koirien ja leijonien kahakasta tallentui.

Vilkasliikenteiset tiet, karjankasvatus, saaliseläinten väheneminen ja lisääntyvä ihmisväestö vaikeuttavat leijonakannan kasvua.

Lähteet: Kameraone, The Sun ja Korkeasaari

Lue myös:

    Uusimmat