Näyttelijä Drew Barrymore avautuu ikävästä treffikokemuksesta.
Näyttelijä Drew Barrymore paljastaa keskusteluohjelmansa tuoreessa jaksossa, että joutui niin sanotusti ghostatuksi, kertoo People.
Barrymore kertoo, että kävi salaperäisen miehen kanssa treffeillä ja kehuu treffien olleen onnistuneet. Näyttelijä sanoo kaksikon vaihtaneen puhelinnumeroita ja vaihtaneen muutamia viestejä.
– Lähetin hänelle viestin ja kerroin, että olisi mukava tavata uudestaan. Vaihdoimme muutaman viestin, jonka jälkeen hänestä ei enää kuulunut mitään, Barrymore kertoo ja korostaa, ettei koskaan itse toimisi niin.
Barrymore toteaa, että moni kokee ghostaamista, eli jättää vastaamatta ja vain ”katoaa”
– Sitä tapahtuu meille kaikille, jopa parhaille meistä. Hyvät ihmiset eivät kohtele toisia niin.
Barrymore toteaa, että ghostaaminen olisi monelle peiliin katsomisen paikka.
– Elämä on opettanut nyt 50-vuotiaana, että olen paljon armollisempi itselleni. En ansaitse muuta kuin hyvyyttä elämääni, hän täräyttää.