Drew Barrymore päätti lopulta vaihtaa elämänsä suunnan ja irtautui äidistään.
Näyttelijäuransa lapsena aloittanut Drew Barrymore, 45, oli vain neljävuotias, kun hän näytteli kummisetänsä Steve Spielbergin ohjaamassa E.T. -kulttielokuvassa. Hollywood rakastui hetkessä häneen ja Barrymoresta tuli tähti.
LUE MYÖS: Drew Barrymore välitti osanottonsa kuolleen sisarpuolensa omaisille
Elämä kotipuolessa oli kuitenkin kaikkea muuta kuin glamouria. Barrymoren näyttelijäisä John lähti pois perheen luota tyttären ollessa vasta alle puolivuotias, eikä Barrymore ole ollut juurikaan sen jälkeen tekemisissä isänsä kanssa.
Äitisuhdekaan ei ollut turvallinen, sillä näyttelijän äiti Jaid vei tyttärensä ikoniselle Studio 54 -yökerhoon, jossa hän opetteli huumeiden käytön ja alkoholin juomisen sekä juhlimisen. Alkoholia hän saattoi juoda 10-vuotiaana peräti viisi kertaa viikossa. Näyttelijä kuvaileekin The Sun -lehdelle itseään, että oli tuohon aikaan "biletyttö".
12-vuotiaana hän siirtyi marihuanaan ja kokainiin.
Kun elokuva-alan mogulit lopulta saivat tietää asiasta, ei vastaanotto ollut millään tavalla tukeva.
– He vain kirjasivat minut vahingoittuneeksi kauppatavaraksi ja minä valitettavasti hyväksyin sen, Barrymore kommentoi The Sun -lehdelle.
Sen jälkeen Barrymoren elämä lähti syöksykierteeseen ja lopulta hän yritti itsemurhaa 14-vuotiaana. Hän pääsi kuitenkin vieroitukseen ja onnistui pääsemään kuiville.
Iso käännekohta oli se, kun kuntoutuksessa hän päätti irtautua kokonaan äidistään ja aloittaa elämänsä puhtaalta pöydältä.
Barrymore luokiteltiin 15-vuotiaana tuomioistuimessa aikuiseksi, eikä hän enää tarvinnut holhoajaa. Hän muutti omaan huoneistoon Länsi-Hollywoodiin ja meni kahvilaan töihin.
Barrymore ei luovuttanut missään vaiheessa näyttelijäunelmien suhteen. 17-vuotiaana hän sai roolin Poison Ivy -elokuvasta, kaksi vuotta myöhemmin Bad Girls -elokuvasta.
Uransa aikana Barrymore on esiintynyt lähes 60 elokuvassa. Hän perusti vuonna 1995 oman tuotantoyhtiö Flower Filmsin, joka on tuottanut yli 600 miljoonaa euroa.
Mittavasta urasta huolimatta Barrymore kertoo suurimman saavutuksen hänen elämässään olevan se, kun hän on äiti lapsilleen Olivelle,7, ja Frankielle,6. Barrymore erosi lastensa isästä Will Kopelmanista, 42, vuonna 2016.
– Kun sinulla on lapsia, se on erilaista. Sinun pitää olla paras versio itsestäsi ja tätä en ottanut kevyesti.
LÄHDE: The Sun