Kuopion Lennokkikerho Kihu ry julkaisi poikkeuksellisen videon mäkihyppääjien treeneistä.
Video on kuvattu FPV-dronella, jota ennetään videolasien avulla niin, että kauko-ohjaaja ikään kuin istuu dronen kyydissä. Ryhmä kuvasi kahden päivän aikana yli 20 hyppyä.
– Ohjaaminen vaatii aika paljon harjoittelua ja osaamista, kertoo kuvaaja Juha Reinikka.
Videolla esiintyy kolme SM-tason hyppääjää: Eetu Nousiainen, Paavo Romppainen ja Timi Heiskanen.
Hyppääjät saavuttavat jopa 110 kilometrin tuntivauhdin hyppyjensä aikana.
– Maisemat korkealla ovat ihan kirjaimellisesti päätähuimaavat.
Parhaat palat on nähtävissä artikkelin alussa olevalta videolta.