Anni Uusivirta muutti Arabiemiraatteihin vuonna 2011.
Vuoden 2011 Miss Suomi -kisoista tuttu Anni Uusivirta on asunut jo vuosia Dubaissa, jonne hän muutti työnsä perässä.
Uusivirta työskenteli alkuun Etihad Airwaysilla, kunnes siirtyi lentoemännäksi yksityiselle lentoyhtiölle. Työ on niin antoisaa, ettei hän ole edes miettinyt vaihtavansa paikkaa.
– Parasta työssäni on ehdottomasti työkaverit ja asiakkaat, Uusivirta toteaa Timantteja Timantteja dinner & show esityksen pressitilaisuudessa.
Lue myös: Missikaunotar Anni Uusivirta, 33, löysi unelmiensa rakkauden Dubaista: ”Hän voisi muuttaa koska vain Suomeen”
Uusivirta tuli kaikessa hiljaisuudessa viettämään lomaansa Suomeen, ja paluu nykyiseen kotimaahan koittaa syyskuun loppupuolella.
– Yleensä vietän lomani jaksoissa, mutta korona pakotti pitämään kerralla kuukauden verran.
Muutto takaisin Suomeen ei ole käynyt Uusivirran mielessä.
– Läheiseni usein kyselevät, että milloin aion muuttaa takaisin. En kuitenkaan koe, että minulla olisi lähiaikoina tarvetta. Työ, tiivis ystäväporukka ja lämpö pitävät minut siellä.
Uusivirta on seurustellut viisi vuotta brasilialaisen poikaystävänsä Leandro Fidelesin, 40, kanssa. He asuvat yhdessä. Kysyttäessä kihlauksesta Uusivirta toppuuttelee.
– Emme ole kihloissa, enkä koe, että se olisi niin tärkeä osa suhdettamme. Meillä on yhteiset haaveet tulevaisuuden suhteen ja se riittää. Koen, että kihlaus on enemmänkin tapa ja meille riittää, että meillä on toisemme, hän täsmentää.
Uusivirran työ yksityisellä lentoyhtiöllä ei ole kellokorttiin kyttäämistä, sillä hän on koko ajan niin sanotusti valmiustilassa. Kutsu töihin saattaa tulla päivän tai kahden viiveellä.
– Minulle tällainen tyyli sopii, vaikkakin olihan se alkuun totuttelemista. Ei niitä lentoja kuitenkaan niin kauheasti ole, etteikö elämää voisi suunnitella.
Työ yksityisessä lentoyhtiössä ei ole niin glamouria, mitä voisi ajatella. Monet lennot ovat sellaisia, että asiakas on tilannut kyydin kokoukseen ja takaisin.
– Monesti sanon ihmisille, että pyyhkikää pois ne kaikki mielikuvat siitä, millaista yksityisellä lennolla voisi olla. Joillain on jäänyt mielikuva televisio-ohjelmista ja muualta, että yksityislennoilla biletetään, mutta se ei todella pidä paikkansa. Lennoilla pitää käyttäytyä todella asiallisesti ja ammattimaisesti. Villimpää on varmasti Thaimaan lomalennolla, Uusivirta naurahtaa.