Missikaunotar vitsailee hänen ja miehensä pituuserosta someseuraajilleen.
Vuoden 2011 Miss Suomi -kilpailusta tuttu Anni Uusivirta, 33, on seurustellut kolmisen vuotta painivalmentajana työskentelevän Leandro Fidelesin,40, kanssa. Tuoreessa kuvassa rakastavaiset poseeraavat lähekkäin, katsoen toisiaan syvästi silmiin.
Kuvan yhteyteen missikaunotar on kirjoittanut toteamuksen pilke silmäkulmassaan.
– Olen pidempi kuin hän, Uusivirta kirjoittaa englanniksi.
Kuvateksti huvittaa Uusivirran seuraajia. Myös Fideles on kommentoinut kuvaa nauruhymiöillä.
– Se on ok, rakastan sinua silti, Uusivirta vastaa miehensä kommenttiin viitaten Fidelesin pituuteen.
Pariskunta asuu Dubaissa, jossa myös heidän rakkaustarinansa alkoi. He tutustuivat kolme vuotta sitten paikallisella kuntosalilla, jossa Uusivirta ilmoittautui miehen painiopetukseen. Ei aikaakaan, kun suhde äityi rakkaudeksi. Missikaunotar on kertonut MTV Uutisille, että hän haluaa lapsia, sekä olla miehensä kanssa yhdessä.
Uusivirta työskentelee Dubaissa yksityisessä lentoyhtiössä.