Duudsonit viidennestä jäsenestään: Näytämme lapasilta hänen rinnallaan

Duudsonit-Kemi
PasiSalminen
Julkaistu 24.04.2015 06:58

Oona Ståhlström

oona.stahlstrom@mtv.fi

Duudsonit paljastivat eilisessä jaksossa viidennen jäsenensä.

Edellisessä Duudsonit-jaksossa katsojat pääsivät kurkistamaan Duudsoneiden yksityiselämään.

Jaksossa vierailtiin muun muassa Duudsoneiden kotona ja esiteltiin heidän lähimpiä ystäviään.

– Meidät on aina nähty heilumassa keskenään, mutta nyt nähdään, että meillä on laajat ystäväpiirit ympäri maailmaa ja  myös Suomessa. Mukana on myös sellaisia tyyppejä, jotka ovat yhtä lailla olleet Duudsoneita nuorena, mutta eivät ole päätyneet näihin lopullisiin Duudsoneihin, Jukka kertoo.

Jaksossa nähdään myös Duudsoneiden viides jäsen, Mikael, jonka jalkapallo vei toiseen suuntaan muusta porukasta.

– Meidän kannalta on hyvä, ettei Mikki päätynyt lopulliseen nelikkoon mukaan. Me näyttäisimme ihan lapasilta siinä vieressä. Mikki on suhteellisen kerkiävä kaveri, Jarppi nauraa.

Kiireiset Duudsonit ovat onnellisia siitä, että ystävyyssuhteista on muodostunut niin lujia, ettei pitkäkään tauko tai välimatka katkaise niitä.

– Siitä tosiystävyyden ehkä huomaakin. Se ei vaadi jatkuvaa yhdessäoloa tai yhteydenpitoakaan, Jarppi pohtii.

DUDESONS EXPOSED5

Duudsoneiden viides jäsen Mikael Jarnon kanssa.

Duudsonit Subilla torstaisin klo 22

Tuoreimmat aiheesta

Duudsonit