Tästä syystä Duudsoni-HP päätyi aikoinaan opettajaksi

Duudsoneista tuttu HP Parviainen on koulutukseltaan luokanopettaja. 

Duudsoneista tunnettu Hannu-Pekka ”HP” Parviainen  on luokanopettaja, vaikkei hän alan töitä ole kymmeneen vuoteen tehnytkään. 

Parviainen on kuljettanut kahta ammattia rinnakkain, sillä Duudsonit-kuvaukset ovat olleet jo siinä kohtaa käynnissä, kun hän on lähtenyt opiskelemaan luokanopettajaksi. 

– Olen tykännyt sosiaalisesta ammatista ja aina ajatellut, että lasten ja nuorten kanssa on kiva olla tekemisissä, niin päädyin kouluun ja sitä kautta opettajaksi, Parviainen kertoi Huomenta Suomessa  4. elokuuta.

– Hetken aikaa niitä töitä ehdin tekemäänkin. Olen ollut jopa kunnan virkamies muutaman vuoden Seinäjoella. 

Parviainen opetti aikoinaan alakoulun 5.- ja 6.-luokkalaisia sekä piti jonkin verran tunteja 1.- ja 3.-luokkalaisille. Hän oli myös puolisen vuotta sijaisena yläkoulussa opettamassa matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa. 

Parviainen nautti opettaja-aikoinaan siitä, että sai olla osana lasten kasvua ja arkea. 

– Jotakin on ehkä tehnyt oikein, kun vanhat oppilaat tulevat edelleen moikkaamaan, jos tulevat vastaan, Parviainen kertoi.

Parviainen on tuttu myös Posse-ohjelmasta.

Katso videolta, mitä mieltä HP Parviainen on siitä, että matkapuhelimet kiellettäisiin kouluissa.

Lue myös:

    Uusimmat