Maajussi-Pekka toteaa, että hänen ja puolisoehdokas Viivin väliltä puuttuu kipinä.
Maajussille morsian -kauden yhdeksännessä jaksossa vietetään farmiviikkojen toista treffipäivää.
Edellisjaksossa maajussi-Pekka, 31, vei treffeille puolisoehdokkaansa Jennin, ja kaksikon välillä sinkoili kipinöitä. Heidän keskustelunsa eteni syvällisille ja tunteikkaillekin urille, ja Pekka kertoi jaksossa kameroille, että treffien myötä hänelle syntyi "pieni ihastuminen" Jenniä kohtaan.
Yhdeksännessä jaksossa Pekan kanssa treffeille pääsi Viivi. Kaksikko jutustelee treffiensä aikana muun muassa farmiviikon tunnelmistaan.
Treffien jälkeen Viivi kertoo kameroille, että hänen mielestään treffipäivä oli juuri oikeanlainen.
– Pääsimme keskustelemaan ja puhelemaan kivassa ympäristössä, jossa oli vähän historian havinaa, hän sanoi.
Myös Pekka kertoo kameroille treffien menneen hyvin ja toteaa kaksikolla riittäneen juteltavaa. Miehen takaraivossa vaikuttavat kuitenkin kolkuttavan vielä edellispäivän treffit Jennin kanssa.
– Juttua riitti ja keskustelimme asioista, mutta huomasin, että ei se sitten mennyt sen pidemmälle. Ei tullut samanlaista lähtöä kun Jenniltä esimerkiksi, hän sanoo.
– Uskon, että kipinä puuttuu kummaltakin. Viivi ehkä aistii sen myös. Se on jäänyt syttymättä, hän jatkaa.
Yllä olevalta videolta näet, miten Pekka summaa treffikokemuksensa Viivin kanssa.