Edis Tatli puolustaa viikonloppuna ammattinyrkkeilyn kevyen sarjan EM-titteliään Helsingissä.
Tatli saa vastaansa italialaisen Manuel Lancian, joka on hävinnyt urallaan Tatlin tavoin vain kerran. Lancia kärsi tappion maanmiehelleen Massimiliano Ballisaille, jonka Tatli puolestaan voitti maaliskuussa.
Tatli kuvailee Lanciaa hyvin suojaavaksi nyrkkeilijäksi, joka tulee aktiivisesti eteenpäin. Tyrmäyspaikkakin saattaa tulla.
– Mä poistan sen tyrmäysjutun päästä. Se tulee kyllä, kun nyrkki siihen pamahtaa, Tatli tiivisti MTV Sportille.
Seuraava askel on MM-ottelu, jossa Tatli on kertaalleen esiintynyt. Hänen mukaansa uusi MM-yritys olisi ollut ottelijan mukaan jo tänä vuonna mahdollista, mutta ensin hän puolustaa Euroopan mestaruuttaan.
Tatlin ennakkotunnelmat viikonlopun otteluun artikkelin ylälaidan videolta.