Päättyykö Edis Tatlin nyrkkeilyura? - ”Kaikki tai ei mitään”

Edis Tatli 2016
Lehtikuva
Julkaistu 06.12.2017 19:03
Toimittajan kuva

Timo Innanen

timo.innanen@mtv.fi

@TInnanen

Kevyen sarjan ammattinyrkkeilijä Edis Tatli haastaa belgialaisen Francesco Pateran EM-titteliottelussa Kisahallissa ensi viikon tiistaina.

- Jos en voita tulevaa kamppailua, niin urani loppuminen on hyvinkin mahdollista - jopa todennäköistä. Toinen peräkkäinen tappio olisi aika vaikeasti sulateltavissa, Tatli myöntää rehdisti MTV Sportille.

Tatli menetti EM-tittelinsä kyseenalaisesti hajaäänituomiolla keväällä Turussa Pateralle. Hän on kiitollinen managerilleen ja valmentajalleen Pekka Mäelle siitä, että uusintaottelu toteutui näin nopeasti.

- Oli hieno ja tärkeä juttu, että pääsen kuittaamaan tappion. Olen varma, että hoidan matsin kotiin, kun laitan kaikkeni peliin ja pysyn aktiivisena, hän summaa.

- Patera on toki tekninen ja nopea iskijä, joka on taatusti valmistautunut matsiin hyvin, mutta minä olen kuitenkin parempi nyrkkeilijä, Tatli jatkaa.

30-vuotias vantaalainen on kärsinyt ammattilaisurallaan vain kaksi tappiota. Voittoja on kertynyt 29, joista kymmenen tyrmäyksellä. Tatli tiivistää tiistain ottelun panoksen osuvalla tavalla.

- Kaikki tai ei mitään.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu