Kansanedustaja Arto Satosella (kok.) on todettu koronavirustartunta. Varmistus tartunnasta saatiin tänään tiistaina, ja eduskunnan terveysasema jäljittää paraikaa mahdollisia altistuksia.
Satonen oli eduskunnassa viime viikon torstaina ja perjantaina.
Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio kertoo, että mahdolliset altistumiset ovat tällä hetkellä selvityksessä.
– Asianomainen henkilö [Satonen] on noudattanut eduskunnassa annettuja turvaohjeita, joten emme tässä vaiheessa pelkää kovin laajoja altistumisia tai tartuntoja.
Rauhio kertoo, että eduskunnassa pidetyissä kokouksissa osallistujat ovat noudattaneet eduskunnan turvaohjeita, eikä niiden aikana tapahtuneita altistumisia pidetä kovin todennäköisenä. Sen sijaan tällä hetkellä selvitetään niitä tilanteita, joissa hengitysmaskit on poistettu hetkeksi. Tällaisia tilanteita syntyy esimerkiksi kahvilassa tai lounaalla käydessä.
Rauhion mukaan on vaikea arvioida, kuinka monta ihmistä on enimmillään altistunut tartunnalle.
– Tämän hetken arvion mukaan puhutaan alle kymmenestä henkilöstä.
Tartunnan lähde hämärän peitossa
Tietoa siitä, mistä kansanedustaja Satonen olisi voinut saada tartunnan, ei ole kellään, ei Satosella itselläkään.
Tartunnasta huolimatta eduskunnan toimintaa pyritään jatkamaan Rauhion mukaan normaalisti.
– Varotoimenpiteet on tehty sitä varten, ettei tällainen tilanne keskeyttäisi eduskunnan toimintaa.
Katso hallintojohtajan haastattelu kokonaisuudessaan yllä olevalta videolta.
Joukkoaltistumisella ja Satosen tartunnalla ei ole vaikutusta tiistai-illan puheenjohtajatenttiin MTV3:lla kello 20-21.