Eduskunnan täysistunto venyi yöhön – lakkolakeja käsiteltäneen tänään

Esitetyt lakimuutokset muun muassa rajoittavat poliittisten työtaistelujen keston 24 tuntiin.

Eduskunnan torstaina iltapäivällä alkanut täysistunto saatiin päätökseen alkuyöstä ennen kello yhtä. Istunnossa ei ollut voimassa kello 22:n aikarajaa.

Niin sanottujen lakkolakien käsittely keskeytettiin yöllä ja käsittelyä jatkettaneen perjantain täysistunnossa. Lakkolait oli sijoitettu eduskunnan päiväjärjestyksessä torstai-iltaan lukuisten muiden lakiesitysten jälkeen.

Esitetyt lakimuutokset muun muassa rajoittavat poliittisten työtaistelujen keston 24 tuntiin.

Asiaa puitiin täysistunnossa edellisen kerran viikko sitten, jolloin istunto päätettiin vasta aamukahden jälkeen perjantain puolella. SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Kim Berg sanoi tuolloin, että puolueen kansanedustajilla riittää edelleen puhuttavaa asiasta.

Aiempien tietojen mukaan esityksen sisällöstä olisi tarkoitus äänestää tänään perjantaina. Lakiesityksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä päätetään sen sijaan aikaisintaan ensi viikolla.

Eduskunnan seuraava täysistunto alkaa tänään kello 13.

Kymmenkunta esitystä lähti valiokuntiin

Torstaina eduskunta kävi lähetekeskusteluja 13 hallituksen esityksestä, mukaan lukien viidestä maahanmuuttoa koskevasta esityksestä.

Osa maahanmuuttoa koskevista esityksistä lähetettiin hallintovaliokuntaan. Kansalaisuuslain muuttamista ja maahantulosäännösten kiertämistä koskevien esitysten osalta käsittely sen sijaan keskeytettiin, koska vihreät ehdottivat asioiden lähettämistä myös talousvaliokuntaan.

Maahanmuuttoa koskevista esityksistä oli käyty lähetekeskustelua jo viikko sitten, mutta asioiden käsittelyt keskeytettiin tuolloin.

Esitykset kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä, Metsähallituksen erävalvonnasta ja kasvinsuojeluaineista lähetettiin keskusteluiden jälkeen maa- ja metsätalousvaliokuntaan. Kaksi esitystä sähköisen viestinnän palveluista ja kolmas tieliikennettä koskevasta yleissopimuksesta puolestaan lähetettiin liikenne- ja viestintävaliokuntaan lähetekeskusteluiden jälkeen.

Esitys kryptovarapalvelun tarjoajista ja kryptovaramarkkinoista lähetettiin talousvaliokunnan käsiteltäväksi, ja esitys rajavartiolain muuttamisesta lähetettiin hallintovaliokuntaan.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä erotti yksimielisesti Timo Vornasen.

Lue myös:

    Uusimmat