Eduskunta puimassa koulutusleikkauksia vasta ensi viikolla

Hallitus leikkaukset raha 20 euroa
Julkaistu 29.03.2016 01:53(Päivitetty 29.03.2016 11:25)

MTV UUTISET - STT

Hallitus on näillä näkymin vastaamassa välikysymykseen koulutusleikkauksista ensi viikon keskiviikkona.

STT kertoi aamulla virheellisesti, että välikysymyksestä keskusteltaisiin jo tänään. Välikysymys kuitenkin vasta luetaan tänään eduskunnassa.

Välikysymys luetaan eduskunnassa yleensä heti samana päivänä sen jättämisen kanssa ja hallituksen on vastattava siihen 15 päivän kuluessa.

Eduskuntatiedotuksesta kerrotaan, että hallitukselle sopivaa vastauspäivää on ollut hankala löytää. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on tällä viikolla koulutusvientimatkalla Brasiliassa.

Oppositiopuolueet kyseenalaistavat välikysymyksellä koulutukseen ja opintotukeen suunnitellut leikkaukset, joita ne pitävät kohtuuttoman kokoisina. RKP allekirjoitti välikysymyksen ensimmäisenä. Viimeksi niin on tapahtunut vuonna 1932.

Tuoreimmat aiheesta

Sipilän hallitus