Perussuomalaisten vuonna 2011 aiheuttaman poliittisen ”jytkyn” mukaan nimensä saanut kotikasvatti jytkäytteli nelivuotiskaudellaan suurkilpailuja myöten.
5-vuotias ori Lilin Jytky on Pekka Kaipaisen ensimmäinen ikioma kasvatti. Sen sukujuuret ovat tutut jo emän isää Hissun Viliä myöten.
– Meillä oli Hissun Vilin omistajana viiden hengen kimppa, jossa oli mukana muun muassa hevoskasvattaja Saku Mikkola. Haaveena oli tietysti tehdä oriistamme kilpauran jälkeen myös jalostusori, joten yritimme hommata sille hyviä tammoja, Kaipainen muistelee.
Yksi oriin jälkeläisistä oli Lili Pat, jonka raviura ei kuitenkaan koskaan päässyt alkua pidemmälle. Niinpä Kaipainen otti sen kotipihaansa Alina-tyttärelle ratsuksi ja harrastushevoseksi.
– Jossain vaiheessa syntyi ajatus teettää sillä myös varsa. Sulhaseksi valikoitui Humeeti, joka oli mielestäni periyttäjän oloinen eikä liian läheistä sukua tammalleni, kasvattaja perustelee.
– Varsan nimi tuli tietenkin sen syntymäkevään poliittisesta jytkystä.
Viime vuonna Kriteriumissa toiseksi yltänyt Lilin Jytky varttui kolme ensimmäistä elinvuottaan kotitallissa, joskin se kävi välissä nykyisen valmentajansa Aimo Vuorisalon luona ajolle opetettavana.
– Tyttäreni Alina käsitteli Jytkyä paljon jo pienestä pitäen. Oriilla myös ajettiin kevyesti kolme kertaa viikossa jo kaksivuotiaana. Sitten luin jostain että pitää antaa varsalle mahdollisuus, joten vietiin se jo kolmivuotissyksynä takaisin Vuorisalolle ammattitreeniin, Kaipainen muistelee.
– Päätöksen tekemistä helpotti myös se, että hyvä ystäväni Matti Nieminen tuli kimppaan mukaan. Niinpä saatiin kaksi maksumiestä valmennuskustannuksille, ja hänestä tuli ensimmäistä kertaa elämässään hevosenomistaja.
Terve talvi
Lilin Jytky kilpaili viimeksi lokakuussa Porin Satakunta-ajossa, joka toi hienon kakkossijan kovalla tuloksella. Sen jälkeen ohjelmassa on ollut peruskuntovalmennusta.
– Hevonen on saanut olla terveenä ja treenannut oikein hyvin. Kävin katsomassa Jytkyä maanantaina, jolloin se vaikutti oikein iloiselta ja pirteältä. Heti tuli aidalle hörisemään ja morjestamaan, Pekka Kaipainen myhäilee.
Talvitauon aikana Lilin Jytky on myös kantakirjattu, mutta vielä ei ole suvunjatkamisen aika.
– Sitä on jopa ihan kyselty siitoskäyttöön, mutta asiaa olisi pitänyt suunnitella vähän paremmin ja hyvissä ajoin. Niinpä päätettiin että ajetaan ainakin nyt tämä kausi vielä ilman muita projekteja, omistaja-kasvattaja kertoo.
Kilpailukauden avaus tapahtuu Tampereella illan Toto5-kierroksen myötä. Kaipainen kunnioittaa vastusta eikä halua arvailla sijoitusta.
– Siinä on tosi kovia hevosia mukana Costello etunenässä. Tulisi vain nätti ajo niin että tiedettäisiin missä mennään. Toki koviin lähtöihin tämä tulee joutumaan lopun elämänsä kun rahaa on tullut niin paljon, hän miettii.
– Tietysti vuoden päätähtäin pitää olla Derby-finaalissa, kun katsoo viime kauden saavutuksia. Mutta tämä on jo nyt oikea tuhkimotarina. Kaikki odotukset on ylitetty.
Lilin Jytky kilpailee Toto5-kierroksen neljännessä kohteessa, johon pelataan myös Sija-peliä. Klikkaa tästä pelikupongille!