Kolme maalia Suomen 5-2-voitossa Etelä-Koreasta syöttänyt Eeli Tolvanen oli jälleen ratkaisijan roolissa, kun Leijonat jatkoi tietään olympiaturnauksen puolivälieriin Kanadaa vastaan.
Tolvanen syötti joukkueen kolme ensimmäistä osumaa, joilla Leijonat johti jo turvallisesti 3-0. Sitten tapahtui jotain ja Etelä-Korea rynni toiselle erätauolle mennessä maalin päähän.
– Ei ollut mitenkään helppo ilta. Tiedettiin, että Korea tulee kovaa, Tolvanen totesi TV5:n haastattelussa.
– Pääsimme 2-0-johtoon, mutta lopetimme sitten pelaamisen. He näyttivät, että ovat vaarallisia, kun saavat kiekon. Kaivoimme itsemme sieltä erätauolla ja näytettiin, millaista se peli on.
Tolvanen on takonut turnauksen neljässä ottelussa tehot 3+6 ja johtaa kisojen pistepörssiä. 18-vuotias tuli kisoihin pitkän maalittoman putken jälkeen, joten tehot ovat tulleet yllätyksenä.
– No, en kyllä olisi uskonut. En olisi uskonut sitäkään, että olen täällä pelaamassa. Pitää antaa iso kiitos ketjukavereille ja ylivoimalle. Se on myös ollut tosi hyvä meillä, Tolvanen kommentoi.