Eero Ettala kertoo – näin ajotottumukset ovat muuttuneet isyyden myötä: "Kun pikkumies on kyydissä, niin..."

8:39img
Eero Ettala vieraili MTV3-kanavan Uutisaamussa
Julkaistu 27.03.2022 18:20
Toimittajan kuva

Jari Peltola

jari.peltola@mtv.fi

Suomen surkein kuski -ohjelma palaa ruutuun uusin jaksoin. Tuttuun tapaan ohjelman juontaa Eero Ettala.

Suomen surkein kuski -ohjelman uudella kaudella kymmenen surkeaa kuskia pääsevät näyttämään ajotaitonsa, sekä kilpailemaan erilaisissa tehtävissä. Uutta tulevissa jaksoissa on julkisuudesta tutut henkilöt, jotka suorittavat samoja tehtäviä kuin kilpailijatkin. 

Ohjelman juontaja  Eero Ettala on innoissaan ohjelman paluusta ja paljastaa millaisiin virheisiin ohjelman kuljettajat sortuvat kausi toisensa jälkeen.

– Kuskit ovat kutakuinkin yhtä hasardeja kuin aiemmillakin kausilla. Kun itse aloitin ohjelmassa niin ajattelin, että eivät he niin surkeita voi olla. Tässä on oppinut, että mitä vain voi tapahtua. Välillä ei uskoisi, että kuljettajilla on edes ajokorttia, Ettala nauraa.

Päällimmäisenä tulevalta kaudelta juontajalle jäi mieleen off road -tehtävä, jossa kuskit ajoivat maasturilla ja yksi kuljettajista onnistui kaatamaan auton kyljelleen.

– Se oli pelottava hetki. Juuri tällaisissa tilanteissa koko työryhmä on ihan äimän käkenä, että kuinka näin voi edes käydä.

Ohjelmaan osallistuvat kuskit joutuvat suorittamaan erilaisia tehtäviä erilaisissa olosuhteissa. Ettala myöntää, että toisinaan häntä pelottaa kilpailijoiden toilailut. 

– Kun ohjaaja pyytää menemään lähelle autoa jututtamaan kilpailijoita, niin kyllä silloin vähän miettii omaa turvallisuuttaan. Toisinaan kun kuskin pitäisi ajaa eteenpäin, niin onkin pakki päällä. Jos auto lähteekin kuskilta hanskasta, niin me olemme tulilinjalla, Ettala pohtii.

Toistaiseksi suurilta vahingoilta on onneksi säästytty, mutta Ettala on pannut merkille kuskien toistuvia virheitä jo aiemmilta kausilta.

– Epävarmuus. Kuljettajista huomaa, ettei heillä ole tarpeeksi ajokilometrejä alla. Ajamista jännitetään ja kun jännitys purkautuu, niin aletaan helposti panikoimaan. Usein huomaa, etteivät kuskit ole saaneet tarpeeksi harjoitusta tai ettei ole uskallettu lähteä liikenteeseen, silloin se purkautuu panikointina.

Ettalan mielestä tulevalle kaudelle on valikoitunut kiinnostavia persoonia, jotka puhkeavat kukkaan ohjelman edetessä. Hän kertoo että jo muutaman jakson jälkeen kisailijoista huomaa, kuinka kemiat alkavat kehittyä kuskien ja apukuskien välillä.

Lue myös: Tuija Pehkonen ja Eero Ettala juhlivat toista hääpäiväänsä – tältä vasta avioitunut pariskunta näytti merkkipäivänään

Ettala pitää itseään hyvänä ja rauhallisena kuskina, mutta on saanut myös kuittailua osakseen ohjelman tuomareilta.

– Oma heikkouteni on se, että peruutan takaikkunasta, enkä peileistä ja pääni kääntyy kuin pöllöllä. Onneksi olen saanut vuosien varrella hyviä vinkkejä muun muassa tuomari Sari Nuolikoskelta, kuinka esimerkiksi turvavyö kannattaa kiristää ennen liikkeelle lähtöä.

Ettala myöntää, että omat ajotottumukset ovat muuttuneet isäksi tulemisen myötä

– Ajelen suhteellisen rauhallisesti. Silloin kun pikkumies on kyydissä, niin ajamiseen tulee ekstravarovaisuutta. Malttia on nykyisin enemmän ja ajaessa muistaa, ettei ole kiire mihinkään.

Suomen surkein kuski maanantaisin klo 21.00 MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa.

Tuoreimmat aiheesta

Suomen surkein kuski