Eero Heinäluoma kertoo mieleen jääneestä junamatkasta Ilkka Kanervan kanssa – kaksi tuntia kului ohikulkijoita tervehtiessä

5:46img
Ilkka Kanervan kuolema koskettaa yli puoluerajojen ja myös urheilupiireissä – näin kommentoivat SDP:n Heinäluoma ja jääkiekkovaikuttaja Kummola.
Julkaistu 15.04.2022 19:23
Toimittajan kuva

Juha Kaija

juha.kaija@mtv.fi

Europarlamentaarikko Eero Heinäluoma (sd.) on hyvin surullisella mielellä kansanedustaja Ilkka Kanervan (kok.) kuoleman vuoksi.

– Kerta kaikkiaan monipuolinen lahjakkuus ja positiivisen hengen synnyttäjä on Suomen politiikasta poissa, sanoo Heinäluoma MTV Uutisille.

Heinäluoma on ollut Kanervan kanssa tekemisissä eri yhteyksissä neljän vuosikymmenen ajan.

– Vaikka Ike oli pesunkestävä porvari, hänellä oli kyky kuunnella kaikkia ihmisiä, luoda hyvä tunnelma ja löytää yhteisiä ratkaisuja, kuvailee Heinäluoma.

Heinäluoma sanoo, että Kanervan laajasta arvostuksesta kertoo paljon Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj:n kunniapuheenjohtajuus.

Heinäluomaa kuvailee Kanervaa ehkä sosiaalisesti lahjakkaimmaksi sukupolvensa poliitikoksi, joka sai nopeasti kontaktin ihmisiin.

– Olimme kerran sopineet, että puhutaan junamatkalla (Turusta Helsinkiin) asiaa ja niinhän siinä kävi, että ei virkettä pidempään ehditty, kun hän joutui ehtymättömästi tervehtimään ja juttelemaan junassa ohi kulkevien ihmisten kanssa niin, että kaksi tuntia hän tervehti siinä muita. Kun pääsimme Helsingin rautatieasemalle niin totesin, että ehkä joku toinen kerta, kertoo Heinäluoma.

Tuoreimmat aiheesta

Ilkka Kanerva