Ilkka Kanerva oli suomalaisen politiikan järkäle. Vakavaan sairauteen menehtynyt Kanerva oli 74-vuotias, kokoomuksen kansanedustaja, entinen ministeri ja kansanedustajapäivissä laskettuna pisimpään eduskunnan käytäviä kuluttanut poliitikko.
Urheilumies ja turkulainen kaupunginvaltuutettu. Eduskunnan varapuhemies 2003–2007.
Kanerva oli Suomen kokeneimpia ulko- ja turvallisuuspolitiikan osaajia ja sosiaalisesti lahjakkain poliitikko, jonka tiedän.
Ike Kanervan tunsivat kaikki ja tuntui, että hän tunsi kaikki.
Uskon, että lähipäivät moni myhäilee hänen omintakeista tapaansa rakentaa vertauksia ja kuvata asioita. Lahjakas poliitikko on aina myös lahjakas puhuja. Taitavimmat jättävät muistijäljen.
Kanerva oli ensimmäinen poliitikko, joka tuli juttusille, kun työkaverini Timo Haapala kierrätti minua eduskunnassa 90-luvun lopulla tuoreena MTV Uutisten politiikan toimittajana. Nopeasti Ike oli selvittänyt kotipaikan, taustan ja kertoi sen jälkeen päätelmänsä tulokkaasta.
Kanervalle soitettiin, kun studioon tarvittiin osaava ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskustelija ja useimmiten hän oli median käytettävissä.
Teiniliitosta eduskuntaan ja ministeriksi
Kanerva ehti nähdä suomalaisen politiikan suuret käänteet. Teiniliiton politisoituneet vuodet 70-luvulla ja Kekkosen ajan. Eduskuntaan hänet valittiin vuonna 1975. Äänestäjät antoivat hänelle luottamuksensa kaksitoista kertaa.
Ministerinä Kanerva ehti toimia kolmessa eri hallituksessa vuosina 1987–1995 ja 2007–2008.
Uran suurin huippu, mutta myös kovin takaisku osui vuoteen ulkoministerinä Matti Vanhasen hallituksessa. Kanerva oli paikalla, johon hän kokemuksensa ja osaamisensa vuoksi ehdottomasti kuului. Nousukiitoinen ministeripesti päätyi tekstiviestikohuun.
Se oli myös henkilökohtaisesti uran vaikeimmin käsiteltävä asia.
Ulkopoliittista osaamista Kanerva pääsi hyödyntämään Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin parlamentaarikkojen puheenjohtajana 2010-luvulla.
Arvostettu yli puoluerajojen
Viime vuosina eduskuntaan on rantautunut koventunut puhekulttuuri ja omiin porukoihin linnottautuminen.
Tässäkin Kanerva oli toista maata.
Taitava verkostoituja piti yllä eduskunnan vanhaa kuppilakulttuuria. Hän jeesasi tulokkaita, sukkuloi eri ryhmissä, oli arvostettu yli puoluerajojen.
Kanerva edusti vähiin käyvää pitkää kokemusta, näkemystä ja perspektiiviä eduskunnan isossa salissa.
Viimeisin Ilkka Kanervan johtama eduskunnan puolustusvaliokunnan kokous oli 22. helmikuuta. Sairauden vuoksi Kanerva pysytteli Turussa, mutta seurasi Ukrainan sotaa ja sen aiheuttamaa kotimaisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan täyskäännöstä.
Keskiviikkona eduskunta sai historiallisen selonteon, jonka käsittelyn päässä häämöttää Suomen Nato-jäsenyys.
Kanerva twiittasi vielä toissa päivänä sairauslomansa jatkuvan toistaiseksi.
– Seuraan tästä huolimatta ulkopoliittisen tilanteemme kehitystä tarkkaan. Tänään julkaistu selonteko on tärkeä askel Suomen turvallisuuspoliittisten ratkaisujen kannalta. Eduskunnalla edessään historiallisen tärkeitä päätöksiä.
Poliitikko ja tekijä, loppuun asti.
Lue lisää: "Kun Ilkka Kanerva puhuu, kaikki ovat hiljaa ja kuuntelevat": Näin kollegat muistivat Suomen kokeneinta kansanedustajaa: "Aikansa legenda – kaipaamme häntä kovasti"
Ilkka Kanerva on kuollut
Presidentiltä ja pääministeriltä muistotekstit Kanervan poismenon johdosta: "Syvän vakuuttava ääni hiljennyt"
Korjattu, Kanerva oli ulkoministerinä Matti Vanhasen, ei Jyrki Kataisen hallituksessa.