Eero Heinäluomalta odotetaan päätöstä lähdöstä presidenttikilpailuun

Eero Heinäluoma
Eero Heinäluoman on määrä kertoa tänään lähteekö hän ehdolle presidentinvaaleihin.Lehtikuva
Julkaistu 05.06.2017 05:25

MTV UUTISET

Kansanedustaja Eero Heinäluomalta (sd.) odotetaan tänään päätöstä, lähteekö hän SDP:n ehdokkaaksi ensi vuoden presidentinvaaleihin.

Heinäluoma lupasi viikko sitten Twitterissä, että hän kertoo ratkaisustaan viikon sisällä.

Presidentti Sauli Niinistö ilmoitti viikko sitten lähtevänsä ehdokkaaksi vaaleihin. Tähän mennessä ehdolle on asetettu myös keskustan Matti Vanhanen, vihreiden Pekka Haavisto ja vasemmistoliiton Merja Kyllönen.

Heinäluoma, 61, toimi SDP:n puheenjohtajana vuosina 2005–08 ja valtiovarainministerinä vuosina 2005–07. Eduskunnan puhemiehenä hän toimi vuosina 2011–15.

Heinäluoma on ollut kansanedustajana vuodesta 2003 lähtien. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa