Eettisesti arveluttava kielenkäyttö sai Mehiläisen keskeyttämään yhteistyön Brother Christmasin kanssa

Brother Christmas 1
Ari Koposta, eli Brother Christmasia on syytetty viime päivien aikana esimerkiksi rahoituksiin liittyvistä epäselvyyksistä ja sopimattomasta kielenkäytöstä.
Julkaistu 27.02.2018 13:05

MTV UUTISET-STT

Terveysjätti Mehiläinen on keskeyttänyt yhteistyönsä hyväntekeväisyysyhdistys Brother Christmasin kanssa.

Mehiläisen konsernin markkinointi- ja viestintäjohtaja Ove Uljas kertoi tiistaina STT:lle, että päätökseen johtivat epäilyt Brother Christmasin eli Ari Koposen eettisesti arveluttavasta kielenkäytöstä.

Ari Koponen pahoittelee kirjoituksiaan Huomenta Suomessa:

Väsyneen oloinen Brother Christmas pyysi anteeksi kielenkäyttöään MTV:llä – "Se ei ole puolusteltava asia"

– Mehiläisellä on nollatoleranssi rasismia ja muita loukkaavia ilmaisuja kohtaan, Uljas korosti.

Mehiläisellä ei ole ollut Uljaan mukaan minkäänlaista yhteistyösopimusta Brother Christmasin kanssa. Yhteistyö on hänen mukaansa rajoittunut siihen, että Mehiläinen on muutamassa tapauksessa korvannut kuluja, jotta sairaat lapset ovat päässeet lääkärin vastaanotolle.

– Jos julki tulleet tiedot kielenkäytöstä pitävät paikkansa, Mehiläisellä ei ole vastedes edellytyksiä yhteistyöhön Brother Christmasin kanssa, Uljas lisäsi.

Helsingin Sanomat uutisoi maanantaina, että HS:n näkemissä viesteissä Koponen puhuu tummaihoisista ihmisistä rasistisella tavalla ja huorittelee naista. Koponen myönsi Huomenta Suomi -lähetyksessä, että hän oli käyttänyt voimakkaita ilmaisuja tummaihoisesta ja vammaisen lapsen äidistä.

Brother Christmasia on epäilty myös rahankäyttöön liittyvistä epäselvyyksistä. Helsingin Sanomat kertoi viikonvaihteessa, että epäselvyyksiä olisi ollut esimerkiksi kerättyjen avustussummien määrässä ja kohdentumisessa. Brother Christmas on luvannut julkistaa tilikirjansa todistaakseen väitteet rahankäytön epäselvyyksistä vääriksi.

9:31img

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa