Eikö kaupan joulukalentereista löydy mieleistä? Näin teet sellaisen itse – jopa pienellä budjetilla!

1:27img
Näin kokoat ja täytät joulukalenterin itse – jopa pienellä budjetilla.
Julkaistu 26.10.2022 12:21

Emmi Niiniaho

Jos kaupasta ei löydä mieleistään joulukalenteria, sellaisen voi tehdä myös itse.

Moni on alkanut joululahjojen lisäksi panostamaan persoonallisiin joulukalentereihin, jollaisen voi antaa lahjaksi joulun odotukseen esimerkiksi lapsilleen, puolisolleen tai esimerkiksi ystävilleen.

Tällöin sisällöstä voi tehdä juuri saajansa näköisen, eikä kalenterin kokoamiseen tarvitse edes käyttää tukoittain rahaa. Luukkujen takaa voi löytyä myös aineettomia lahjoja, kuten runoja tai lupauksia yhdessä vietetystä ajasta tai vaikka itse tehtyjä käsitöitä.

Omaa joulukalenteria on ehkä hieman tylsä täyttää, koska sitten tietää jo kalenterin koko sisällön. Tässä tapauksessa voi esimerkiksi sopia hyvän ystävänsä kanssa, että teette toinen toisillenne kalenterit. Sopikaa budjetti ja antakaa vinkkejä mieleisiin sisältöihin ja joulukuun 24 päivää tuntuvat kaikki jouluaatoilta!

Kysyimme persoonallisilla tavoilla joulukalentereita koonneilta vinkkejä siihen, miten monia erilaisia asioita kalenterin luukkujen taakse voi kätkeä.

Katso artikkelin alusta videolta vinkkejä kalenterin kokoamiseen ja täyttämiseen.

Lue myös: Tässäkö kaikkien aikojen hienoin joulukalenteri? Iida teki 2-vuotiaalle pojalleen upean kalenterin kaapin kätköistä löytyneistä tarvikkeista

Pastillirasiat hyötykäyttöön

Kuopiolainen Leena Miettinen-Leinson keksi oivallisen tavan käyttää hyödyksi säästöön kerääntyneet pastillirasiat. Puisten numerotarrojen avulla rasioista muodostui näppärä, uudelleenkäytettävä joulukalenteri lapsille.

älä käyttä muissa diy joulukalenteri

Pastillirasiat pysyvät magneettitaululla rasioiden taakse liimattujen magneettien ansiosta. Kuva: Leena Miettinen-Leinson.

Miettinen-Leinsonin tarkoituksena oli aluksi etsiä esimerkiksi maustehylly, johon rasiat olisi saanut laitettua, mutta sopivaa ei löytynyt. Lopulta asia ratkesi, kun rasioiden taakse laittoi magneetit ja asetteli ne riveihin magneettitaululle.

– Hyvin kestivät herkkujen ja pikku tilpehöörin painoa. Lapsetkin malttoivat olla kurkkimatta rasioihin, Miettinen-Leinson kertoo.

Rasioissa on ollut esimerkiksi tikkareita (hieman tikkuja lyhentämällä), kääreellisiä karkkeja sekä joulu- ja eläinaiheisia tarroja. 

– Viimeisimpiin luukkuihin kirjoitin mukaan kirjeen tontulta: 3 yötä jouluun, 2 yötä jouluun ja niin edelleen ja terveiset tontuilta, Miettinen-Leinson kertoo.

Lue myös: Tiina tuunasi miehelleen sipsipurkeista kaikkien aikojen olutjoulukalenterin: "Jos ukko ei arvosta, niin todella suutun ja juon kaljat itse"

Persoonallisuutta kalentereihin

Lahtelainen Jenni Nurmi on tehnyt neljälle lapselleen vuosittain joulukalenterit, aina siitä asti kun nämä olivat aivan pieniä. Tällä hetkellä lapset ovat iältään 12–24-vuotiaita.

– Vähän erikoisia ehkä monien mielestä, koska ne eivät ole sellaisia perinteisiä, että 24 samanlaista pussia roikkuu jossain, Nurmi toteaa naureskellen. 

Nurmi kertoo tekevänsä kalenterit yksilöllisesti jokaiselle ja ne sisältävät henkilökohtaisia juttuja ja vitsejä – mikä nyt kullekin lapselle sopii.

älä käytä muissa_kalenteri jenni nurmi (1)

Nurmen tekemissä kalentereissa on paljon lehdistä leikattuja tekstejä tekemään kalenterista persoonallisemman ja saajansa näköisen. Kuva: Jenni Nurmi.

– Tuntuu, että kun kolme vanhinta ovat muuttaneet jo pois kotoa, kalentereista on tullut heille entistä tärkeämpiä.

Kun vanhimmat kolme lasta olivat aivan pieniä, Nurmi teki kalenterit hieman yksinkertaisemmin ja usein yhteisen kaikille.

– Esimerkiksi niin, että oli yksi iso pohja, johon kiinnitin 72 pussia, joista 24 oli aina yhtä väriä, jotta lapset erottivat, mitkä ovat kenenkin.

Kalentereiden tekeminen ei ole kuitenkaan mitään liukuhihnatyötä ja niiden kokoaminen vie yllättävän paljon aikaa.

– Kalenterit toimitetaan usein marras-joulukuun vaihteen yönä, Nurmi naureskelee tiukkaa aikataulua.

Lue myös: Et ole vain kuvitellut asiaa! Tästä syystä joulukalenterien suklaa maistuu erilaiselta

Maustekalenteri kotoa muuttaneelle lapselle

Viimeisen muutaman vuoden aikana Jenni Nurmi on tehnyt kalenterit lapsilleen melko samanlaisella kaavalla. Päällisin päin kalentereista erottaa ensimmäisenä lehdistä leikatut hauskat tekstit.

– Voisi sanoa, että ainoa ajankohta, milloin ostan naistenlehtiä, on tässä loppusyksystä, koska minun pitää saada materiaalia joulukalentereihin, Nurmi naureskelee.

Nurmi tekee kalenterin joko täysin itse, jolloin taustasta roikkuu erilaisia pusseja ja kirjekuoria tai tuunaa jotakin kaupan valmista kalenteria persoonallisemman näköiseksi.

älä käytä muissa_kalenteri jenni nurmi

Mauste- ja ruokaohjekalenterista törröttää mauste- ja maustekastikepurkkeja sekä reseptejä. Kuva: Jenni Nurmi.

Kuun alkupuolella kalenterin "luukusta" saattaa usein paljastua myös jokin hedelmä.

Viime jouluna Nurmi teki omilleen muuttaneelle pojalleen mauste- ja ruokaohjekalenterin.

– Ensimmäisestä luukusta tuli tyhjä vihko ja liimapuikko ja seuraavista luukuistu tuli joko mausteita tai ruokaohjeita, mihin mausteita voi käyttää, Nurmi kertoo.

Kalenterit voi täyttää käytännössä millä tahansa maan ja taivaan välillä. Kun Nurmen lapset olivat pienempiä, luukuista saattoi paljastua esimerkiksi tarroja tai kiiltokuvia. Nykyisin kalenteria täyttävät muun muassa teepussit, makeiset, hedelmät, ruokaohjeet, runot, kynsilakat ja välillä myös jotkin arvokkaammat yllätykset, kuten korvakorut.

Lue myös: Onko joulukalenterin ostolla jo kiire? Irtokarkkikalenteri puhuttaa somessa – tällaisia ovat tämän vuoden uutuudet

Lue myös: Askartele itse helppo lahja: Näin valmistat sytykesipsejä!

Katso myös: Iidan itse tekemä joulukalenteri ihastuttaa

0:30img

Ida askarteli lapselleen joulukalenterin.

Tuoreimmat aiheesta

Joulukalenterit