Miksi kaupoissa on jo joulu? Kauppias kertoo syyn, miksi joulutuotteet tuntuivat tulleen kauppoihin ennätysaikaisin

Joulutuotteita saapui kauppoihin – miksi? 8:24
Katso koko joulutuotteita käsittelevä osio Viiden jälkeen -ohjelman klipistä!

Kaupan hyllyt notkuivat joulun sesonkituotteista jo syyskuussa, vaikka jouluun on vielä monta kuukautta aikaa ja Halloweenkin on vielä juhlimatta. Monista tuntuu, että joulutuotteet tulevat kauppoihin joka vuosi hieman aiemmin.

Väite ei ainakaan Vantaan Jumbon Citymarketin kauppiaan Sami Hertellin mukaan pidä paikkaansa.

– Joka vuosi sama homma. Viime vuosina kalenterit ovat tulleet kauppaan samoihin aikoihin.

–  Siihen on oikeastaan kaksi syytä, yksi on logistinen. Joulu on niin iso kaupan sesonki ja tavaraa tulee niin paljon, niin me emme voi ottaa niitä kaikkia samaan aikaan.

Hertell arvelee, että joulutuotteiden ilmestyminen kauppaan on herättänyt tänä vuonna keskustelua erityisesti pitkittyneen kesän vuoksi. 

– Huippumenekki on lähempänä, mutta tasaisesti menee kaupaksi nytkin.

"Ennen kaikkea markkinointia"

Pääekonomisti Jaana Kurjenoja Kaupan liitosta sanoo, että jotkut tuotteet saattavat ilmestyä kauppoihin aiemmin kuin nykyään. Kyse on kuitenkin enemmän markkinoinnista.

– Se on kaupparyhmäkohtaista. Se on ennen kaikkea markkinointia, eli ihmiset näkevät niitä nyt ennen joulua ja tietävät mitä on markkinoilla ja tietävät, mitä ostavat sitten kun tarvitsevat.

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

Kurjenojan mukaan joulusesonki on viimeisen vuosikymmenen aikaan Suomessa ylipäänsä muuttunut, kun erilaisia kampanjapäiviä vietetään täälläkin. Tällaisia ovat esimerkiksi Single’s day, Black Friday ja Cyber Mondayn tyyppiset tarjouskampanjat.

– Nämä kaikki ovat muuttaneet sitä perinteistä joulumarkkinaa.

Ostetaanko joulutuotteita jo alkusyksystä? Katso Kurjenojan koko haastattelu artikkelin alussa olevalta videolta!

Lue myös:

    Uusimmat