EK12: Latvalalle jälleen valtava pettymys – ulos rallista

Jari-Matti Latvala (7)
Jari-Matti Latvala keskeytti jo toisessa peräkkäisessä rallissa.Helena El Mokni
Julkaistu 07.03.2015 20:07
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Meksikon MM-rallissa toisena ollut Jari-Matti Latvala joutui keskeyttämään 12. erikoiskokeen jälkeen.

Latvala lipsautti autonsa leveäksi, ja virheen vuoksi suomalaiskuskin Volkswagenista irtosi takapyörä jousituksineen.

- Se tapahtui nopeassa oikealle kääntyvässä mutkassa. Menimme leveäksi ja osuimme penkkaan, Latvala kertoi WRC:n ralliradiolle.

Latvala tuli lähes 43 kilometriä pitkän erikoiskokeen maaliin yli kuusi minuuttia Sebastien Ogierille jääneenä. Volkswagen-talli vahvisti, ettei suomalainen pysty jatkamaan kilpailua lauantaina.

Latvala keskeytti jo toisessa peräkkäisessä rallissa. Ruotsissa Latvalalle sattui virhe, kun hän taisteli kärjessä tallikaveriaan Ogieria vastaan. Myös Meksikossa Latvala ja Ogier kamppailivat keskenään kärkisijoista.

Latvalan keskeytyksen myötä Ogier karkasi selvään, lähes minuutin johtoon. Citroenin Mads Östberg on 50,5 sekuntia ranskalaista jäljessä.

Lauantaina ajetaan vielä kuusi erikoiskoetta.

Meksikon rallin tilanne, EK12/21:

 1. Sebastien Ogier    VW     2.32.42,4
 2. Mads Östberg       Citroen    +50,5
 3. Andreas Mikkelsen  VW       +1.17,2
 4. Elfyn Evans        Ford     +1.46,9
 5. Dani Sordo         Hyundai  +2.12,3
 6. Martin Prokop      Ford     +3.03,6
 7. Jari-Matti Latvala VW       +6.27,5
 8. Juri Protasov      Ford     +7.19,5
 9. Nasser al-Attiyah  Ford     +7.35,6
10. Jari Ketomaa       Ford    +12.14,1

Erikoiskokeen 12 nopeimmat:

 1. Sebastien Ogier    VW       29.58,0
 2. Mads Östberg       Citroen    +13,0
 3. Andreas Mikkelsen  VW         +15,0
 4. Dani Sordo         Hyundai    +19,2
 5. Thierry Neuville   Hyundai    +24,3
 6. Elfyn Evans        Ford       +27,6
 6. Kris Meeke         Citroen    +27,6 
 8. Martin Prokop      Ford       +35,6

Rallin aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Torstai 5.3.
17.00 Testierikoiskoe
3.09 (pe) EK1: Street Stage Guanajuato (1,01 km)
4.29 (pe) EK2: Super Special 1 (4,60 km)

Perjantai 6.3.
17.02 EK3: Los Mexicanos 1 (9,91 km)
17.35 EK4: El Chocolate 1 (44,13 km)
18.38 EK5: Las Minas 1 (15,54 km)
20.16 EK6: Street Stage León 1 (1,37 km)
Huoltotauko (30 min)
22.59 EK7: Los Mexicanos 2 (9,91 km)
23.32 EK8: El Chocolate 2 (44,13 km)
0.35 (la) EK9: Las Minas 2 (15,54 km)
2.10 (la) EK10: Super Special 2 (4,60 km)

Lauantai 7.3.
17.28 EK11: Ibarrilla 1 (30,27 km)
18.41 EK12: Otates 1 (42,90 km)
20.08 EK13: El Brinco 1 (8,25 km)
21.16 EK14: Street Stage León 2 (1,37 km)
Huoltotauko (30 min)
23.09 EK15: Ibarrilla 2 (30,27 km)
0.22 (su) EK16: Otates 2 (42,90 km)
1.15 (su) EK17: El Brinco 2 (8,25 km)
2.10 EK18: Super Special 3 (4,60 km)

Sunnuntai 8.3.
17.53 EK19: Guanajuatito (55,82 km)
19.16 EK20: Derramadero (11,59 km)
20.08 EK21: El Brinco 3 (8,25 km) *Power Stage

Tuoreimmat aiheesta

Ralli