EK16: Latvala toiselta sijalta päivähuoltoon – "Oli läheltä piti -tilanne"

0:32img
Julkaistu 28.10.2018 10:38

MTV SPORT

Jari-Matti Latvala taistelee Espanjan MM-rallin voitosta, kun kisasta on kaksi erikoiskoetta ajamatta.

Videolla kooste lauantailta: Tänak vaihtoi renkaan.

Kisaa lauantain jälkeen johtanut Latvala joutui luopumaan kärkipaikastaan jo sunnuntain ensimmäisellä erikoiskokeella, kun ranskalaiskonkari Sebastien Loeb onnistui kovemman rengasseoksen turvin liitämään kisan johtopaikalle.

Latvala on 16. erikoiskokeen jälkeen kisassa toisena 7,1 sekuntia Loebiä perässä. Latvalan mukaan hänellä oli ulosajokin lähellä.

- Minun oli pakko yrittää ja minulla oli yksi läheltä piti -tilanne, mutta olimme onnekkaita, Latvala kommentoi wrc.comille.

Seuraavaksi kisassa on päivähuolto, joten Loebillä ei välttämättä ole rengasetua enää kahdella viimeisellä erikoiskokeella. Aiemmin sunnuntaina Latvala kommentoi, että he eivät edes harkinneet kovempaa rengasseosta, koska asfalttitiet olivat aamulla paikoin kosteat lauantain sateiden jäljiltä.

Kuljettajien mestaruustaisto käy myös kuumana, sillä kuumin taistelupari Sebastien Ogier ja Thierry Neuville ovat peräkkäisillä sijoilla kolme ja neljä. Ohuet mestaruussaumat omaava Viron Ott Tänak on puolestaan seitsemäntenä.

Esapekka Lappi on tuskaillut sunnuntaina autonsa aliohjautuvuuden kanssa. Hän on parhaillaan kisassa kahdeksantena yli minuutin kärkeä perässä. Teemu Suninen on 11. sijalla.

Kalle Rovanperä jatkaa WRC2-luokan kärkipaikalla.

Espanjan MM-ralli, tilanne EK16/18:

 1. Sebastien Loeb    Citroen 2.53.41,3
 2. J-M.Latvala       Toyota       +7,1
 3. Sebastien Ogier   Ford        +10,8
 4. Thierry Neuville  Hyundai     +14,6
 5. Dani Sordo        Hyundai     +19,1
 6. Elfyn Evans       Ford        +19,8
 7. Ott Tänak         Toyota    +1.03,6
 8. Esapekka Lappi    Toyota    +1.06,9
 9. Craig Breen       Citroen   +1.56,3
10. Andreas Mikkelsen Hyundai   +2.31,2
11. Teemu Suninen     Ford      +3.35,9
12. Kalle Rovanperä   Skoda     +7.45,9

Erikoiskokeen 16 nopeimmat:

 1. Loeb     8.08,9
 2. Tänak      +2,7
 3. Neuville   +3,4
 4. Latvala    +4,5
    Sordo      +4,5
 6. Ogier      +7,5

Kilpailun aikataulu:

Torstai 25.10.
09.00 Testierikoiskoe: Salou (2,00 km)
19.09 EK1: Barcelona (3,20 km)

Perjantai 26.10.
10.33 EK2: Gandesa 1 (gravel) (7,00 km)
11.06 EK3: Pesells 1 (gravel) (26,59 km)
12.20 EK4: La Fatarella - Vilalba 1 (38,85 km)
14.24 Päivähuolto (30 min)
16.23 EK5: Gandesa 2 (gravel) (7,00 km)
16.56 EK6: Pesells 2 (gravel) (26,59 km)
18.10 EK7: La Fatarella - Vilalba 2 (38,85 km)

Lauantai 27.10.
09.33 EK8: Savallà 1 (14,12 km) *Peruttu*
10.09 EK9: Querol 1 (21,26 km)
11.08 EK10: El Montmell 1 (24,40 km)
12.47 Päivähuolto (30 min)
14.35 EK11: Savallà 2 (14,12 km)
15.19 EK12: Querol 2 (21,26 km)
16.08 EK13: El Montmell 2 (24,40 km)
18.00 EK14: Salou (2,24 km)

Sunnuntai 28.10.
08.35 EK15: Riudecanyes 1 (16,35 km)
09.38 EK16: Santa Marina 1 (14,50 km)
10.45 Päivähuolto (30 min)
11.50 EK17: Riudecanyes 2 (16,35 km)
13.19 EK18: Santa Marina 2 (14,50 km) *Power Stage*

Tuoreimmat aiheesta

Ralli