EK19: Latvalalla synkkä päivä – Ogier karkasi muilta

Jari-Matti Latvala (16)
Jari-Matti Latvala on kilpailussa kuudentena ennen päätöspäivää.Ferdi Kräling Motorsport-Bild GmbH - www.kraelingbildagentur.de
Julkaistu 13.06.2015 21:01(Päivitetty 13.06.2015 21:07)
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Jari-Matti Latvala oli vielä ennen lauantain erikoiskokeita mukana Sardinian MM-rallin voittotaistossa, mutta hän päätti päivän kahdeksan minuutin päässä kärjestä.

Latvalan epäonni alkoi aamupäivän kolmannella erikoiskokeella. Latvalan autosta lähti rengas vanteelta hypyn jälkeen, ja suomalaiskuljettaja ja kartturi Miikka Anttila joutuivat pysähtymään pariksi minuutiksi renkaanvaihtoon.

Latvala nousi vielä taistelemaan kolmannesta sijasta, mutta tuurilaisen epäonni jatkui iltapäivällä. Latvala osui tielle nousseeseen isoon kiveen 17. erikoiskokeella, ja autosta hajosi iskunvaimentaja.

Latvala lähtee sunnuntain neljälle viimeiselle erikoiskokeelle kuudentena.

- Tämä on ollut vaikea viikonloppu. Voin kuitenkin hymyillä, sillä pystyin ajamaan 80 kilometriä rikkoutuneella jousituksella, Latvala naurahti WRC:n ralliradiolle lauantain viimeisen pikataipaleen maalissa.

Ogierilla selvä johto

MM-sarjan kärkikuljettaja Sebastien Ogier nousi lauantai-iltapäivänä ensimmäistä kertaa rallin kärkeen. Ranskalainen rykäisi lopulta yli kahden minuutin johdon itselleen, kun pitkään kisaa johtanut Hayden Paddon kohtasi teknisiä murheita viimeisillä pätkillä.

- Tämä oli jälleen fantastinen päivä, voin olla tyytyväinen. En missään vaiheessa sanonut, että voittaminen olisi täällä mahdotonta, mutta minulla oli vain pienet mahdollisuudet, koska jouduin puhdistamaan teitä (perjantaina). Tapahtumia on ollut paljon, ja päivä oli todella rankka, Ogier sanoi.

Citroenin Mads Östberg on kilpailussa kolmantena minuutin päässä Paddonista ja lähes kolme ja puoli minuuttia Ogieria jäljessä. Thierry Neuville ajaa neljäntenä ja Elfyn Evans viidentenä.

Sunnuntain ensimmäinen erikoiskoe alkaa kello 9.16 Suomen aikaa.

Sardinian MM-rallin tilanne, EK19/23:

 1. Sebastien Ogier    VW      3.54.43,9
 2. Hayden Paddon      Hyundai   +2.13,6
 3. Mads Östberg       Citroen   +3.25,6
 4. Thierry Neuville   Hyundai   +3.57,0
 5. Elfyn Evans        Ford      +5.15,5
 6. Jari-Matti Latvala VW        +8.08,6
 7. Juri Protasov      Ford     +13.32,4  
​ 8. Paolo Andreucci    Peugeot  +13.39,4
 9. Jan Kopecky        Skoda    +15.30,8
10. Yazeed al-Rajhi    Ford     +16.28,8

EK19:n nopeimmat:

 1. Sebastien Ogier    VW        28.01,5
 2. Thierry Neuville   Hyundai      +4,3
 3. Kris Meeke         Citroen     +11,3
 4. Elfyn Evans        Ford        +18,3
 5. Mads Östberg       Citroen   +1.02,7

Rallin aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Torstai 11.6.
8.00 Testierikoiskoe
20.30 EK1: Città di Cagliari (2,50 km)

Perjantai 12.6.
9.20 EK2: Grighine Sud 1 (26,31 km)
10.12 EK3: Grighine Nord 1 (18,34 km)
11.28 EK4: Montiferru 1 (14,41 km)
12.21 EK5: Sagama 1 (2,58 km)
Huoltotauko (30 min)
15.48 EK6: Sagama 2 (2,58 km)
17.03 EK7: Sinis – Mont’ e Prama (21,47 km)
18.33 EK8: Grighine Sud 2 (22,45 km)
19.26 EK9: Grighine Nord 2 (18,34 km)
20.42 EK10: Montiferru 2 (14,41 km)

Lauantai 13.6.
7.57 EK11: Ittiri Arena 1 (1,40 km)
9.47 EK12: Monti di Alà 1 (22,49 km)
10.31 EK13: Coiluna – Loelle 1 (36,69 km)
11.39 EK14: Monte Lerno 1 (42,22 km)
13.09 EK15: Ozieri – Ardara (7,23 km)
Huoltotauko (30 min)
16.02 EK16: Ittiri Arena 2 (1,40 km)
17.56 EK17: Monti di Alà 2 (22,49 km)
18.39 EK18: Coiluna – Loelle 2 (36,69 km)
19.54 EK19: Monte Lerno 2 (42,22 km)

Sunnuntai 14.6.
9.16 EK20: Olmedo Monte Baranta 1 (11,13 km)
10.19 EK21: Cala Flumini 1 (11,77 km)
11.32 EK22: Olmedo Monte Baranta 2 (11,13 km)
13.08 EK23: Cala Flumini 2 (11,77 km) *Power Stage 

Tuoreimmat aiheesta

Ralli