EK3: Latvala hämillään vauhdistaan

Jari-Matti Latvala (5)
Jari-Matti Latvala on kokonaistilantessa 7,7 sekunnin päässä Sebastien Ogierista.Richard Balint
Julkaistu 13.02.2015 10:49(Päivitetty 13.02.2015 11:12)
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Sebastien Ogier oli liian vikkelä Jari-Matti Latvalalle myös Ruotsin MM-rallin kolmannella erikoiskokeella.

Ranskalaismestari löi Latvalan 5,8 sekunnilla Norjan puolella ajetulla Röjdenin pikataipaleella. Kokonaistilanteessa Ogier karkasi jo 7,8 sekunnin päähän suomalaisesta Volkswagen-tallikaveristaan.

- Aika ei ole hyvä. Luulin, että tämä tuli hyvin, mutta menetin jossain aikaa, Latvala sanoi pettyneenä WRC:n ralliradiolle.

Ogier oli paremmalla tuulella Röjdenin maalissa.

- Olosuhteet ovat loistavat, jäätä on paljon. Nautittavaa, nopeaa ja kapeaa. Ensimmäisenä ajaminen oli ihan hyvä juttu tällä pätkällä, Ogier sanoi.

Latvala oli lopulta erikoiskokeen viidenneksi nopein. Ogierin lisäksi hänen edelleen ehtivät norjalaiset Andreas Mikkelsen ja Mads Östberg sekä Citroenin Kris Meeke. Kokonaistilanteessa Mikkelsen nousi kolmanneksi 2,6 sekunnin päähän Latvalasta.

Jari Ketomaa jatkaa WRC2-luokan kärjessä 11,7 sekunnin erolla Pontus Tidemandiin. Kokonaistilanteessa Ketomaa on 14. sijalla.

- Olipa hauskaa, Ketomaa fiilisteli pätkän maalissa.

Perjantaina ajetaan vielä seitsemän erikoiskoetta.

Ruotsin rallin tilanne, EK3/21:

 1. Sebastien Ogier    VW      20.09,2
 2. Jari-Matti Latvala VW         +7,8
 3. Andreas Mikkelsen  VW        +10,4
 4. Mads Östberg       Citroen   +11,7
 5. Kris Meeke         Citroen   +13,6
 6. Thierry Neuville   Hyundai   +17,1
 7. Elfyn Evans        Ford      +31,9
 8. Ott Tänak          Ford      +36,1
 9. Robert Kubica      Ford      +42,1
10. Martin Prokop      Ford      +43,7
...
14. Jari Ketomaa (WRC2)Ford    +1.06,3

Erikoiskokeen 3 nopeimmat:

 1. Sebastien Ogier    VW       9.59,4
 2. Andreas Mikkelsen  VW         +2,2
 3. Mads Östberg       Citroen    +4,5
 4. Kris Meeke         Citroen    +5,1
 5. Jari-Matti Latvala VW         +5,8
 6. Thierry Neuville   Hyundai    +8,2
 7. Elfyn Evans        Ford      +13,3
 8. Ott Tänak          Ford      +18,1

Ruotsin rallin aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Torstai 12.2.
9.00 Testierikoiskoe
21.08 EK1: Karlstad 1 (1,90 km)

Perjantai 13.2.
9.29 EK2: Torsby 1 (14,76 km)
10.27 EK3: Röjden 1 (18,73 km)
11.36 EK4: Finnskogen 1 (20,76 km)
12.21 EK5: Kirkenaer 1 (7,07 km)
14.27 EK6: Kirkenaer 2 (7,07 km)
15.19 EK7: Finnskogen 2 (20,76 km)
16.16 EK8: Röjden 2 (18,73 km)
17.35 EK9: Torsby 2 (14,76 km)
20.00 EK10: Karlstad 2 (1,90 km)

Lauantai 14.2.
8.48 EK11: Fredriksberg 1 (18,15 km)
9.37 EK12: Rämmen 1 (22,76 km)
10.24 EK13: Hagfors Sprint 1 (1,87 km)
11.08 EK14: Vargåsen 1 (24,63 km)
Huoltotauko (30 min)
14.26 EK15: Fredriksberg 2 (18,15 km)
15.15 EK16: Rämmen 2 (22,76 km)
16.02 EK17: Hagfors Sprint 2 (1,87 km)
16.46 EK18: Vargåsen 2 (24,63 km)

Sunnuntai 15.2.
9.57 EK19: Lesjöfors (15,00 km)
10.48 EK20: Värmullsåsen 1 (15,87 km)
Huoltotauko (30 min)
13.08 EK21: Värmullsåsen 2 (15,87 km)

Tuoreimmat aiheesta

Ralli