EK4: Kubica järjesti yllätyksen

Robert Kubica (1)
Robert Kubica menetti torstaina aikaa elektroniikkavian vuoksi.imago/Crash Media Group/ All Over Press
Julkaistu 23.01.2015 12:22
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Robert Kubica löysi huippuvauhdin Monte Carlon MM-rallin neljännellä erikoiskokeella.

Kubica oli koko porukan kiireisin 25,81 kilometriä pitkällä pikataipaleella. Puolalaiskuljettaja peittosi toiseksi nopeimman ajan paahtaneen Sebastien Ogierin kolmella sekunnilla.

Kokonaistilanteessa Kubica on yli kymmenen minuutin päässä kärjestä. Entisen F1-kuljettajan Ford Fiestaan iski elektroninen vika torstai-illan toisella erikoiskokeella ja hän joutui lopulta jättämään autonsa siirtymälle.

Ogier supisti hieman eroaan kilpailua johtavaan Sebastien Loebiin perjantain toisella erikoiskokeella. Citroenia käskyttävä Loeb johtaa kisaa nyt 24,3 sekunnin erolla Ogieriin.

Jari-Matti Latvala oli erikoiskokeen kolmas ja nousi rallissa kolmanneksi. Hän on jäänyt kärjestä kuitenkin jo minuutin ja 17,1 sekuntia.

- Nyt tuli paremmin kuin päivän ensimmäisellä pätkällä, Latvala sanoi WRC:n ralliradiolle.

Perjantaina ajetaan vielä neljä erikoiskoetta.

Monte Carlon MM-ralli, EK4/15:

 1. Sebastien Loeb     Citroen 56.06,1
 2. Sebastien Ogier    VW        +24,3
 3. Jari-Matti Latvala VW      +1.17,1
 4. Ott Tänak          Ford    +1.18,4
 5. Elfyn Evans        Ford    +1.23,7
 6. Kris Meeke         Citroen +1.45,6
 7. Andreas Mikkelsen  VW      +1.45,7
 8. Mads Östberg       Citroen +1.55,3
 9. Thierry Neuville   Hyundai +2.01,5
10. Dani Sordo         Hyundai +2.30,4

Erikoiskokeen 4 nopeimmat:

 1. Robert Kubica      Ford    15.27,0
 2. Sebastien Ogier    VW         +3,0
 3. Jari-Matti Latvala VW         +5,7
 4. Sebastien Loeb     Citroen    +7,0
 5. Ott Tänak          Ford      +15,4
 6. Kris Meeke         Citroen   +17,3
 7. Elfyn Evans        Ford      +20,6
 8. Mads Östberg       Citroen   +23,0

Rallin EK-aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Torstai 22.1.
21.21 EK1: Entrevaux – Rouaine (21,31 km)
22.29 EK2: Norante – Digne-les-Bains (19,68 km)

Perjantai 23.1.
10.56 EK3: La Salle en Beaumont – Corps 1 (15,84 km)
11.29 EK4: Aspres les Corps – Chauffayer 1 (25,81 km)
12.07 EK5: Les Costes – Saint Julien en Champsaur 1 (25,40 km)
Huoltotauko (30 min)
15.38 EK6: La Salle en Beaumont – Corps 2 (15,84 km)
16.11 EK7: Aspres les Corps – Chauffayer 2 (25,81 km)
16.49 EK8: Les Costes – Saint Julien en Champsaur 2 (25,40 km)

Lauantai 24.1.
10.16 EK9: Prunieres – Embrun 1 (19,93 km)
11.49 EK10: Lardier et Valenca – Faye (51,70 km)
Huoltotauko (30 min)
14.55 EK11: Prunieres – Embrun 2 (19,93 km)
16.43 EK12: Sisteron – Thoard (36,85 km)

Sunnuntai 25.1.
10.30 EK13: Col Saint-Jean – Saint-Laurent 1 (10,16 km)
11.45 EK14: La Bollene Vesubie – Sospel (31,66 km)
13.08 EK15: Col Saint-Jean – Saint-Laurent 2 (10,16 km) *Power Stage

Tuoreimmat aiheesta

Ralli