EK12: Latvala saavutti Ogieria – "En ymmärrä tätä"

Jari-Matti Latvala (5)
Jari-Matti Latvala on 42,8 sekunnin päässä Sebastien Ogierista ennen sunnuntain erikoiskokeita.Ferdi Kräling Motorsport-Bild GmbH - www.kraelingbildagentur.de
Julkaistu 24.01.2015 17:35
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Jari-Matti Latvala kuroi Sebastien Ogierin eroa umpeen lauantain viimeisellä erikoiskokeella Monte Carlon MM-rallissa. Ogierilla on kuitenkin edelleen tukeva 42,8 sekunnin johto suomalaiseen ennen sunnuntain pikataipaleita.

Latvala oli neljänneksi kiireisin Sisteronin klassikkopätkällä ja päihitti Ogierin 20 sekunnilla.

- En ymmärrä tätä, sillä minulla ei ole ollut mielessä ajaa Ogieria kiinni. Mutta nautin todella paljon ajosta ja sain hyvän fiiliksen, Latvala iloitsi WRC:n ralliradiolle.

Latvala supisti yhteensä minuutilla Ogierin etumatkaa lauantain erikoiskokeilla. Sunnuntaina suomalainen voi pitää painetta yllä.

- Mutta en aio riskeerata hyvää sijoitusta, Latvala sanoi.

Volkswagen pitää kauden avausrallissa kolmoisjohtoa ennen kolmea viimeistä pikataivalta. Norjalainen Andreas Mikkelsen ajaa kolmantena reilun minuutin päässä Latvalasta.

Sunnuntain ensimmäinen erikoiskoe alkaa kello 10.30 Suomen aikaa. Päätöspäivänä ajetaan reilut 50 ek-kilometriä.

Monte Carlon MM-ralli, EK12/15:

 1. Sebastien Ogier    VW      3.00.39,9
 2. Jari-Matti Latvala VW          +42,8
 3. Andreas Mikkelsen  VW        +1.49,8
 4. Mads Östberg       Citroen   +2.42,8
 5. Dani Sordo         Hyundai   +3.16,1
 6. Thierry Neuville   Hyundai   +3.20,8
 7. Elfyn Evans        Ford      +4.51,7
 8. Martin Prokop      Ford      +8.17,5
 9. Sebastien Loeb     Citroen   +9.02,2
10. Kris Meeke         Citroen  +10.06,0

Erikoiskokeen 12 nopeimmat:

 1. Kris Meeke         Citroen   24.32,9
 2. Robert Kubica      Ford         +8,5
 3. Thierry Neuville   Hyundai     +11,1
 4. Jari-Matti Latvala VW          +18,4
 5. Dani Sordo         Hyundai     +30,0
 6. Ott Tänak          Ford        +36,3
 7. Andreas Mikkelsen  VW          +37,1
 8. Sebastien Ogier    VW          +38,4
 9. Sebastien Loeb     Citroen     +48,3

Rallin EK-aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Torstai 22.1.
21.21 EK1: Entrevaux – Rouaine (21,31 km)
22.29 EK2: Norante – Digne-les-Bains (19,68 km)

Perjantai 23.1.
10.56 EK3: La Salle en Beaumont – Corps 1 (15,84 km)
11.29 EK4: Aspres les Corps – Chauffayer 1 (25,81 km)
12.07 EK5: Les Costes – Saint Julien en Champsaur 1 (25,40 km)
Huoltotauko (30 min)
15.38 EK6: La Salle en Beaumont – Corps 2 (15,84 km)
16.11 EK7: Aspres les Corps – Chauffayer 2 (25,81 km)
16.49 EK8: Les Costes – Saint Julien en Champsaur 2 (25,40 km)

Lauantai 24.1.
10.16 EK9: Prunieres – Embrun 1 (19,93 km)
11.49 EK10: Lardier et Valenca – Faye (51,70 km)
Huoltotauko (30 min)
14.55 EK11: Prunieres – Embrun 2 (19,93 km)
16.43 EK12: Sisteron – Thoard (36,85 km)

Sunnuntai 25.1.
10.30 EK13: Col Saint-Jean – Saint-Laurent 1 (10,16 km)
11.45 EK14: La Bollene Vesubie – Sospel (31,66 km)
13.08 EK15: Col Saint-Jean – Saint-Laurent 2 (10,16 km) *Power Stage

Tuoreimmat aiheesta

Ralli