EK4: Latvala nousi Ogierin ongelman myötä – "Vaihteita puuttuu"

1:29img
Julkaistu 05.10.2018 12:50
Toimittajan kuva

Tero Koivula

tero.koivula@mtv.fi

Ranskalaismestari Sebastien Ogier on ajautunut ongelmiin Walesin MM-rallissa.

Videolla Ott Tänakin ulosajo torstain testierikoiskokeella.

Kisassa kolmen erikoiskokeen jälkeen kolmantena ollut Ogier koki kisan neljännellä erikoiskokeella ongelmia autonsa vaihdelaatikkonsa kanssa. Hänen autostaan puuttuivat ykkös- ja kakkosvaihde. 

- Kaksi vaihdetta puutuu, emmekä voi sille mitään, Ogier totesi wrc.comille erikoiskokeen maalissa.

Kärkitaistossa mukana ollut Ogier menetti ongelman takia reilut 10 sekuntia. Samalla hän putosi kolmanntelta sijalta seitsemänneksi. Ranskalaisen onneksi ennen päivähuoltoa ajetaan enää 3,2 erikoiskoekilometriä.

Kisan kärjessä jatkaa Ott Tänak. Virolainen on kiidättänyt Toyotansa huikeaan vauhtiin kisan alkupätkillä. Hän on jättänyt suomalaiset tallikaverinsa Jari-Matti Latvalan ja Esapekka Lapin varjoonsa. Auton aliohjautuvuudesta kärsinyt Latvala tosin onnistui nousemaan kolmanneksi, osin Ogierin ongelmien myötä.

- Nyt olin ihan tyytyväinen autoon, vaikka aliohjautumista esiintyikin vielä hieman. Sitä täytyy katsoa mekaanikkojen kanssa, Latvala kommentoi wrc.comille.

Torstain jälkeen kisaa johtanut Lappi spinnasi perjantain avauspätkällä, ja hän on tuskaillut ajonsa kanssa koko päivän.

- En ymmärrä Tänakin aikoja. Nyt otin riskejä, ja häviämme silti paljon. Hän on uskomaton.", Lappi totesi wrc.comille.

Walesin MM-ralli, tilanne EK 4/23:

 1. Ott Tänak         Toyota   32.38,0 
 2. Elfyn Evans       Ford        +9,0
 3. J-M.Latvala       Toyota     +18,4
 4. Teemu Suninen     Ford       +20,7
 5. Craig Breen       Citroen    +22,2
 6. Thierry Neuville  Hyundai    +22,5
 7. Sebastien Ogier   Ford       +23,8
 8. Esapekka Lappi    Toyota     +24,4
 9. Mads Östberg      Citroen    +29,4
10. Hayden Paddon     Hyundai    +31,2
11. Andreas Mikkelsen Hyundai    +47,2
12. Kalle Rovanperä   Skoda    +1.21,9

Erikoiskokeen 4 nopeimmat:

1. Tänak    10.15,9
2. Latvala     +2,3
3. Lappi       +2,6
4. Evans       +3,6
5. Suninen     +6,5
6. Neuville    +7,5

Kilpailun erikoiskokeet:

Torstai 4.10.
10.00 Testierikoiskoe: Clocaenog (3,37 km)
21.00 EK1: Tir Prince (1,70 km)

Perjantai 5.10.
09.57 EK2: Clocaenog 1 (7,67 km)
10.33 EK3: Brenig 1 (29,13 km)
11.49 EK4: Penmachno 1 (16,95 km)
12.43 EK5: Slate Mountain 1 (1,63 km)
12.50 EK6: Slate Mountain 2 (1,63 km)
16.41 EK7: Clocaenog 2 (7,67 km)
17.17 EK8: Brenig 2 (29,13 km)
18.33 EK9: Penmachno 2 (16,95 km)

Lauantai 6.10.
10.35 EK10: Myherin 1 (20,28 km)
11.15 EK11: Sweet Lamb Hafren 1 19,95 km)
12.24 EK12: Dyfi 1 (19,48 km)
12.59 EK13: Gartheiniog 1 (11,26 km)
14.08 EK14: Dyfnant (8,30 km)
16.57 EK15: Myherin 2 (20,28 km)
17.37 EK16: Sweet Lamb Hafren 2 (19,95 km)
18.46 EK17: Dyfi 2 (19,48 km)
19.21 EK18: Gartheiniog 2 (11,26 km)

Sunnuntai 7.10.
09.22 EK19: Elsi (10,06 km)
10.08 EK20: Gwydir 1 (14,76 km) *Power Stage*
11.16 EK21: Great Orme Llandudno 1 (8,03 km)
12.35 EK22: Gwydir 2 (14,76 km)
14.18 EK23: Great Orme Llandudno 2 (8,03 km)

Tuoreimmat aiheesta

Ralli