Tänään elämänkertansa julkaiseva Erkki Liikanen kertoo kirjassaan, kuinka hän liikuttui Kalevi Sorsan puhuessa viimeistä kertaa SDP:n puheenjohtajana 1980-luvulla.
Liikanen kuvailee teoksessaan, kuinka kyyneleet putosivat poskille hänen kuunnellessaan Sorsan puhetta. Liikanen kertoo herkistyvänsä tietyissä tilanteissa.
Kaikki eivät kuitenkaan uskoneet Liikasen tunteen aitouteen. Paikalla ollut toimittaja naljaili kokouspaikan ovella: "Olipa taktisesti hyvin tiputetut kyyneleet."
Myöhemmin eräässä sanomalehdessä myös ilkuttiin, kuinka "Liikanen pillahti itkuun".
– Ei se niin ollut. Liikutuin kyllä. Ehkä se oli sitä karjalaisuutta, Liikanen pohtii kirjassaan.
Liikasen mukaan hänelle naljaillut toimittaja pyysi sittemmin anteeksi.
– Ei tuollainen lehtijuttukaan loukkaa. Yhtä asiaa joskus mietin: millaisia ovat ihmiset, jotka pystyvät osoittamaan vain vahingoniloa, mutta eivät pysty samaistumaan toisen tilanteeseen?