Entinen urheilutoimittaja Tapio Suominen sanoo tehneensä lukuisia virheitä elämässään.
Tapio Suominen palaa Radio Dein tuoreimmassa Ex-Criminals-ohjelmassa hetkeen, joka päätti hänen 30-vuotisen uransa Yleisradiossa.
Lauri “Late” Johanssonin ja Ali Niemelän haastattelussa Suominen kertoo avoimesti mielenterveyshistoriastaan ja kuntoutumisestaan. Ex-urheilutoimittaja on julkisesti kertonut sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä.
Haastattelussa hän sanoo tehneensä lukuisia virheitä elämässään.
– Mieleni murheet alkoivat 2013 kesällä. Olen ollut neljä kertaa osastohoidossa, saanut sähköä ja kaikkea muuta, Suominen sanoo.
– Sairauteni on niin hiton jyrkkä, että kun menee ihan pohjalle, sängystä ylös pääseminen on taistelun takana.
Vastaavasti kaksisuuntaisen mielialahäiriön maanisessa vaiheessa Suominen kuvailee olon olevan voittamaton.
– Tulee sellainen voittajafiilis, että selätin sen (masennusvaiheen) taas. Menee manian puolelle ja matka jatkuu. Nopeat on käännökset, Suominen luonnehtii.
Lue myös: Neljä kertaa suljetulle osastolle joutunut Tapio Suominen paljastaa MTV:lle, millaista elämä siellä on – "Maniaan jää koukkuun"
Potkujen yö
Haastattelussa ex-suosikkijuontaja palaa myös dramaattisiin tapahtumiin, jotka johtivat hänen irtisanomiseensa. Suominen aloitti työt Ylellä vuonna 1988. Potkut tulivat alkuvuodesta 2018.
– Olin iloinen lähestulkoon jokaisesta päivästä, paitsi siitä viimeisestä, jolloin tuli painittua vahtimestarin kanssa ja tuli lopputili.
Tuolloin Suomisella oli käynnissä maniavaihe. Potkuihin johtaneesta selkkauksesta on kerrottu tarkemmin Suomisen kirjassa Urheiluhullu (Otava, 2019):
Tapahtumien aikana Suomisen ex-vaimo oli kutsuttu noutamaan miestä työpaikaltaan, ja Suominen nousikin kyytiin. Jostain syystä hän oli kuitenkin päättänyt kesken automatkan hypätä ulos liikkuvasta ajoneuvosta ja juosta takaisin Ylen parkkihalliin omalle autollensa.
Kun Suominen yritti lähteä liikenteeseen, paikalla ollut vartija puuttui peliin. Suominen kertoo napanneensa autostaan suksiparin ja lyöneensä vartijaa sillä
“Painimatsista” puhuminen aiheuttaa radiostudiossa hulvattoman naurunremakan. Niemelä ja Johansson ehdottavat, että välikohtauksesta tehtäisiin jälkikäteinen urheiluselostus.
Suomisen mielestä selostettavaa ei juurikaan olisi.
– Se oli selätys alle 10 sekunnissa. Tuli ankara tuomio, selätystappio ja lopputili, mutta siis ansaitusti. Ei pidä käsittää väärin. Nyt jo naurattaa, kun on vuosia kulunut, Suominen sanoo.
– Olen sitä joskus sanonut, että jos nyt urheilutoimittaja saa jostakin syystä kenkään, niin onhan se siistiä, että kenkää tulee painimalla.
Lue myös: Nyt puhuu vartijan pahoinpitelystä tuomittu Tapio Suominen: "Tekohetkellä olin voimakkaassa maniassa"
Vaikenee uudesta hankkeesta
Haastattelun alussa Suominen taustoittaa, kuinka hän päätyi Ex-Criminals-ohjelmaan vieraaksi ja mainitsee ohimennen käynnissä olevasta uudesta "hankkeestaan", josta hän ei kuitenkaan paljasta lisätietoja .
Lauri Johansson oli pyytänyt jo aiemmin Suomista vieraaksi radio-ohjelmaan, mutta mies joutui “huonon happensa” takia tuolloin kieltäytymään.
– Mutta otin sinuun (Johanssoniin) myöhemmin yhteyttä, kun tarvitsin apua yhdessä hankkeessa, joka on käynnissä. Mutta en tohdi siitä vielä enempää sanoa. Late silloin auttoi, Suominen toteaa salamyhkäisesti.
Viime syksynä Suominen kertoi MTV:n haastattelussa elämäntaparemontistaan.
Tänä syksynä hänet tuomittiin Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa uusista rattijuopumuksista.