Jenni Vartiainen katkaisi keikkatauon – tähdet nousivat Elastisen kanssa lavalle

Elastinen ja Jenni Vartiainen
(c) 4 LIFE 2014
Julkaistu 21.05.2016 21:15

Oona Ståhlström

oona.stahlstrom@mtv.fi

Elastinen feat. -konsertti on täynnä  yllätyksiä, sillä lavalle nousee ohjelmassa mukana olleiden artistien lisäksi useita muita tähtiä.

Elastinen feat. -ohjelman pohjalta ideansa saanut konsertti keräsi useita tähtiä lavalle Elastisen kanssa.

Heti konsertin alkumetreillä muun muassa Hector, Anssi Kela ja Lauri Tähkä esiintyivät illan päätähden kanssa.

Elastinen muistutti kuitenkin, että kahden ja puolen tunnin konsertin aikana kuullaan myös muuta materiaalia kuin vain ohjelmasta hitiksi nousseita kappaleita.

– Illan aikana tullaan kuulemaan paljon biisejä, joita en ole esittänyt aikaisemmin, hän lupaili.

Samalla Jenni Vartaisen Minä ja hän -kappaleen ensisävelet alkoivat soida.

Ensimmäisen säkeistön jälkeen myös itse Vartiainen nousi lavalle. Parhaillaan keikkatauolla oleva laulajatar esitti koskettavan dueton Elastisen kanssa.

– Siirrymme illan aikana tunnelmasta toiseen, Elastinen sanoikin.

Elastinen ja Jenni Vartiainen

Elastinen ja Jenni Vartiainen duetoivat Minä ja hän -kappaleen. Kuva: Lasse Arkela

Illan aikana kuultiin on myös muita yllätysesiintyjiä. Muun muassa JVG, Kube, Tasis, Uniikki ja Cheek pistivät bileet pystyyn Hartwall Arenalla.

JVG, Elastinen ja Cheek

Lavalle nousi useita Elastisen ystäviä vuosien varrelta. Kuvassa Cheek ja JVG. Kuva: Lasse Arkela

Tuoreimmat aiheesta

Elastinen