Vain Elämää -hittejä Elan jättikeikalla – hulvattomia ja herkistäviä esityksiä

ela samuli
MTV/Visa Högmander
Julkaistu 09.10.2015 23:47

MTV VIIHDE

Elastisen jättikonsertti huipentui Vain Elämää -sarjasta tuttuihin kappaleversioihin. Lavalla nähtiin muun muassa hauska Samuli Edelmanin ja Elastisen esitys.

Ela show´n lopussa kuultiin kappaleversioita, jotka ovat entuudestaan tuttuja Vain Elämää -sarjasta. Elastinen osallistui Vain Elämää -sarjan kolmannelle tuotantokaudelle yhdessä muun muassa Samuli Edelmanin, Paula Vesalan ja Vesa-Matti Loirin kanssa.

Elastisen jättikonsertissa kuultiin muun muassa Peggy-kappale, jonka Ela esitti duettona Samuli Edellmanin kanssa. Parivaljakko innostui myös tanssimaan ja nauratti yleisöä hulvattomilla liikkeillään.

Tämän jälkeen lavalle saapui Paula Vesala, jonka kanssa Elastinen esitti PMMP:n Oo siellä jossain mun -kappaleen. Kappale herkisti hetkellisesti tunnelman Arenalla. 

Vesala jäi lavalle vielä seuraavankin kappaleen ajaksi. Vesala, Elastisen sekä lavalle palannut Iso H:n esittivät yhdessä komean version Fintelligensin Sori-kappaleesta.

sori

Elastinen, Iso H ja Paula Vesala yhdessä lavalla.

Elastinen ihastutti myös Vain Elämää -sarjasta tutulla versiollaan Vesa-Matti Loirin kappaleesta Naurava Kulkuri. Yleisö oli kappaleesta riemuissaan, vaikka Loiria ei lavalla nähtykään.

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki