Elinajanodotteen lasku suurinta 50 vuoteen

Poikien ja tyttöjen elinajanodotteiden lasku oli vuonna 2022 suurinta yli 50 vuoteen, kertoo Tilastokeskus. Samalla syntyvyys putosi vuodesta 1776 alkavan seurannan matalimmalle tasolle.

Kokonaishedelmällisyysluku oli Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna 1,32. Lapsia syntyi hieman alle 45  000.

Syntyvyys laski sekä kotimaisia kieliä puhuvilla että muunkielisillä naisilla. Kotimaisia kieliä puhuvilla naisilla syntyvyys nousi pandemiavuonna 2021 hieman, mutta muunkielisillä naisilla syntyvyys jatkoi laskuaan myös tuolloin, Tilastokeskus kertoo.

Kokonaishedelmällisyysluku kertoo, kuinka monta lasta nainen keskimäärin synnyttäisi elämänsä aikana, jos syntyvyys pysyisi laskentavuoden tasolla.

Jos maahanmuuttoa ei lasketa mukaan, kokonaishedelmällisyysluvun pitäisi olla noin 2,1, ettei väestö keskimäärin ikääntyisi ja aiheuttaisi rakenneongelmia.

Kuolleisuus kasvoi lähes 10 prosenttia

Vastasyntyneiden elinajanodote laski viime vuonna, kun kuolleisuus kasvoi erityisesti yli 80-vuotiaiden ikäryhmässä. Yhteensä kuolleita oli viime vuonna yli 63  000. Määrä kasvoi lähes kymmenen prosenttia vuoteen 2021 verrattuna. Viimeksi kuolleiden määrä ja sen kasvu ovat olleet korkeammat sotavuonna 1944, Tilastokeskus kertoo.

– Pohjoismaiden välisessä vertailussa Suomessa elinajanodote on laskenut eniten suhteessa koronaa edeltävään aikaan. Suomessa elinajanodote on laskenut välillä 2019–2022 pojilla 0,53 ja tytöillä 0,74 vuotta, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Joni Rantakari tiedotteessa.

Rantakarin mukaan Norjassa laskua oli pojilla 0,27 vuotta ja tytöillä 0,33 vuotta, Tanskassa puolestaan tytöillä laskua 0,1 vuotta ja pojilla nousua 0,1 vuotta. Ruotsissa niin poikien kuin tyttöjen elinajanodotteet palasivat vuonna 2022 samalle tasolle kuin vuonna 2019.

Tytöillä laskua elinajanodotteessa oli Suomessa jo toista vuotta peräkkäin. Näin ei ole tapahtunut kertaakaan aiemmin sinä aikana, kun luku on tilastoitu jokaiselle kalenterivuodelle eli vuodesta 1971 alkaen.

Vuonna 2022 elinajanodote oli pojilla 78,6 vuotta ja tytöillä 83,8 vuotta.

Vastasyntyneen elinajanodote on ikävakioitu tunnusluku, joka kertoo, kuinka monta vuotta vastasyntynyt eläisi keskimäärin, jos kuolleisuus pysyisi laskentavuoden tasolla.

Lue myös:

    Uusimmat