Ympäristöliike Elokapina on aloittanut tänä aamuna mielenosoituksen metsäyhtiö UPM:n paperi- ja sellutehtaalla Kouvolassa. Elokapinan tiedotteen mukaan mielenosoittajat ovat kiinnittyneet toisiinsa, junaraiteisiin ja betonitynnyriin sekä kiivenneet kolmijalkojen päälle.
UPM:n viestinnästä vahvistetaan STT:lle, että Elokapinan mielenosoitus on käynnissä tehtaan edustalla. Yhtiön viestinnästä kerrotaan, että mielenosoittajat ovat estäneet raskaan raide- ja tieliikenteen pääsyn tehtaalle.
Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen arvion mukaan paikalla on noin 50 mielenosoittajaa. Elokapina itse arvioi STT:lle, että mielenosoittajia on paikalla "vajaa sata".
Poliisi sanoo tiedotteessaan ohjaavansa liikennettä alueella ja pyrkivänsä neuvottelemaan mielenosoittajien kanssa tilanteen ratkaisemiseksi.
Elokapina syyttää UPM:ää viherpesusta
Mielenosoittajat vaativat UPM:ltä puunkäytön vähentämistä, selluteollisuuden rakennemuutosta ja "ekologisen velan maksamista" Uruguayssa, jossa UPM:llä on muun muassa sellutehtaita. Lisäksi Elokapina syyttää UPM:ää viherpesusta ja vaatii sen lopettamista.
UPM:n mukaan mielenosoituksella ei ole välitöntä vaikutusta tehtaan toimintaan. Tämä johtuu siitä, että tehtaalla on viestinnän mukaan "huomattavia määriä" puuta varastossa. Viestinnästä ei osattu arvioida, kauanko mielenosoituksen tulisi kestää, jotta se alkaisi vaikuttaa tehtaan toimintaan.
Elokapinasta puolestaan kerrotaan STT:lle, että mielenosoitus on meneillään toistaiseksi eikä sille ole ilmoitettu päättymisaikaa.
Lue myös: Pippurisumutteesta saaneet Elokapinan mielenosoittajat vaativat syytetyiltä poliiseilta korvauksia – poliisit kiistävät syytteet
Lue myös: Luontomarssit eri puolilla Suomea vaativat toimia luontokadon pysäyttämiseksi: "Nykytilanne on kamala"
Lue myös: Britannian Elokapina lopettaa teiden tukkimisen ja vaihtaa taktiikkaansa: ”Meistä tulee voima, jota ei voi jättää huomiotta”
Juttua on täydennetty lisätiedoilla 22.5. klo 11.26.