Sovittelija Jukka Ahtela on antanut tänään sovintoehdotuksen elokuva- ja tv-alan työehtosopimusta koskevassa työriidassa. Valtakunnansovittelijan toimisto kertoi asiasta viestipalvelu X:ssä alkuillasta.
Osapuolet antavat vastauksensa sovintoehdotukseen huomenna kello neljältä iltapäivällä.
Journalistiliitto sekä Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme ovat neuvotelleet alan uudesta työehtosopimuksesta Palvelualojen työnantajien Paltan kanssa joulukuun puolivälistä lähtien. He jättivät elokuva- ja tv-alaa koskevan lakkovaroituksen 21. helmikuuta. Yhden päivän lakko tapahtuisi lauantaina 8. maaliskuuta. Lakon toteutuessa suorat lähetykset kuten Lotto, MTV:n tv-uutiset, Emma-Gaala ja Putous jäisivät tekemättä, kertoo Journalistiliitto.
Alalle on julistettu myös ylityö- ja venymiskielto, joka alkaa perjantaina puoliltapäivin.
Kaksi kolmesta oireilee psyykkisesti
Lakon syynä kerrotaan olevan huoli ohjelmia tekevien ihmisten jaksamisongelmista, joita tuotantoyhtiöt eivät ole suostuneet ottamaan tosissaan ratkaistavaksi. Journalistiliiton mukaan alan työntekijöistä lähes kaksi kolmesta oireilee psyykkisesti, työpäivät ovat säännöllisesti yli 12-tuntisia, lomat lyhyitä ja työajoissa joustetaan jatkuvasti.
Neuvotteluissa mukana ollut Suomen elokuva- ja mediatyöntekijöiden (SET) puheenjohtaja Matleena Kuusela sanoo tiedotteessa, että esillä on ollut konkreettisia työssäjaksamista parantavia esityksiä, jotka koskevat esimerkiksi työajan tasaisempaa tasoittamista jaksotyössä ja lepoajan pidentämistä jaksotyössä.
Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen sanoo toivovansa, että sopimukseen työehdoista päästään ja ohjelmat näkyvät normaalisti kanavalla.
– On mukavampi katsoa suomalaisia televisio-ohjelmia ja elokuvia, joiden tekeminen on ollut eettistä ja työntekijöiden jaksaminen on huomioitu. Niin syntyy varmasti myös parempia ohjelmia ja elokuvia.