Elokuvateattereille ja -festivaaleille miljoonan euron koronatuki – suurimpana tuensaajana Bio Rex Cinemas ja Savon kinot

6:58img
Katso video: Elokuvateatteri avasi jälleen ovensa – tältä näyttää sali, jossa suurinta osaa penkeistä ei saa käyttää
Julkaistu 09.06.2020 15:14

MTV UUTISET – STT

Koronapandemian takia asetetut kokoontumisrajoitukset keskeyttivät maaliskuussa elokuvateatteritoiminnan.

Elokuvateatterit ja -festivaalit ovat saaneet miljoona euroa korontukea elokuvasäätiöltä. Tukea sai 74 yritystä tai yhdistystä.

Osa yrityksistä pyörittää useampaa elokuvateatteria. Suurimmat tuensaajat olivat kymmenessä kaupungissa teattereita pyörittävä Bio Rex Cinemas ja viidellä paikkakunnalla toimiva Savon kinot.

– Teatterit ovat kärsineet ennennäkemättömiä tappioita, mutta vaikuttaisi siltä, että pahimmilta uhkakuvilta on onneksi vältytty. Uskaltaisin toivoa, että lisätuen ja rajoitusten löyhentämisen myötä lähes kaikki teatterit voivat palata kesän aikana näytöstoimintaan, sanoi elokuvasäätiön esitys- ja levitystoiminnan asiantuntija Ilmari Arnkil tiedotteessa.

Tukea sai myös kolme elokuvafestivaalia: Espoo Ciné, Night Visions ja Sodankylän elokuvajuhlat.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus