Johnny Deppin ja The Sunin välisessä oikeudenkäynnissä esitettiin, että Elon Musk olisi tarjonnut Deppin ex-vaimolle ympärivuorokautista suojelua sen jälkeen, kun Heard kertoi aikovansa hakea lähestymiskieltoa Deppille.
Isossa-Britanniassa käynnissä on paraikaa yhdysvaltalaisnäyttelijä Johnny Deppin, 57, oikeudenkäynti brittilehti The Sunia sekä sitä julkaisevaa News Group Newspapersia vastaan. Depp haastoi lehden oikeuteen vuoden 2018 jutun takia, jossa Deppiä kutsuttiin "vaimonhakkaajaksi". Oikeudenkäynnin keskiössä on Deppin ja hänen entisen puolisonsa, näyttelijä Amber Heardin, 34, lyhyen ja myrskyisän suhteen sekä avioliiton aikaiset tapahtumat.
Kumpikin osapuoli on syyttänyt toisiaan väkivaltaisesta sekä loukkaavasta käytöksestä. Heard on esittänyt 14 syytöstä Deppin suorittamasta parisuhdeväkivallasta, jotka kaikki Depp itse kiistää. Depp on puolestaan syyttänyt Heardin käyttäytyneen väkivaltaisesti sekä sekavasti parin suhteen aikana. Heardin esittämät 14 syytöstä ovat The Sunin puolustuksen ytimessä. Heard ja Depp olivat naimisissa vuosina 2015-2017.
Tällä viikolla oikeudessa kerrottiin, että kaksikon välien setvimiseen liittyy myös Teslan toimitusjohtaja Elon Musk, kertoo BBC. Oikeudessa esitettiin muun muassa Heardin ja Muskin välillä lähetettyjä tekstiviestejä 22. toukokuuta 2016, jolloin Heard kertoi Muskille aikovansa hakea lähestymiskieltoa Deppille. Viestit lähetettiin päivä sen jälkeen, kun pariskunnan losangelesilaisessa kodissa sattui Heardin mukaan välikohtaus, jonka seurauksena Depp heitti Heardia hänen puhelimellaan, joka osui Heardia kasvoihin. Depp on kiistänyt syytöksen.
LUE MYÖS: Amber Heardilta vakavia väitteitä oikeudessa avioliitosta Johnny Deppin kanssa: "Pelkäsin hänen tappavan minut"
Heard kiistää, että Musk olisi vieraillut hänen luonaan vuonna 2015 Deppin ollessa poissa. Deppin asianajaja Eleanor Laws kuulusteli Heardia tarkemmin asiasta, jolloin hän totesi Muskin tarjonneen Heardille vuoden 2016 viestittelyn yhteydessä "ympärivuorokautista suojelua".
– Tarjous on voimassa, vaikket haluaisi nähdä minua koskaan... joka tapauksessa, olen pahoillani, että olen ollut idiootti. Radiohiljaisuus todella sattuu. Sillä on väliä sillä pidän sinusta todella, Muskin lähettämissä viesteissä luki Lawsin mukaan.
Asianajaja esitti myös Deppin ja Heardin tuolloisen, Los Angelesissa sijainneen kotitalon portinvartijan Alejandro Romeron todistuksen, joka on sanonut nähneensä Muskin vierailleen Heardin luona Deppin ollessa Australiassa vuonna 2015. Romeron mukaan vierailut tapahtuivat yleensä myöhään illalla tai yöllä ja Heard antoi Muskille oman avaimen, jolla päästä rakennukseen. Heard on kiistänyt väitteet kertoen olleensa yhteydessä Muskin kanssa vasta vuonna 2016.
Heardin mukaan Depp oli pariskunnan suhteen aikana erittäin mustasukkainen ja syytti tätä jatkuvasti avioliiton ulkopuolisista suhteista muun muassa vastanäyttelijöidensä kanssa. Heardin mukaan Depp epäili hänen olleen suhteessa muun muassa James Francon ja Leonardo DiCaprion kanssa, mutta kumpikaan väite ei Heardin mukaan pitänyt paikkansa.
Käynnissä olevassa oikeudenkäynnissä Heard toimii vain The Sunin todistajana, eikä hän ole itse syytettynä mistään. Depp on kuitenkin haastanut myös Heardin oikeuteen kunnianloukkauksesta, ja tämä syyte käsitellään myöhemmin Yhdysvalloissa.