Lääketieteen ammattilaiset määräsivät näyttelijä Johnny Deppille lepoa.
Näyttelijä Johnny Depp on kärsinyt tuskallisesta nilkkamurtumasta. Depp kertoi asiasta Instagramin tarinat-osion puolella 29. toukokuuta. Asiasta kerrottiin myös Hollywood Vampires -musiikkikokoonpanon Instagram-julkaisussa samana päivänä.
– Se alkoi hiusmurtumana, mutta jossain Cannesin ja Royal Albert Hallin välillä se paheni ennemmin kuin parani. Useat lääketieteen ammattilaiset ovat kehottaneet minua välttämään kaikkea aktiivisuutta tällä hetkellä, enkä valitettavasti voi matkustaa tällä hetkellä, Depp kirjoitti.
Hollywood Vampires ilmoitti Instagramissa, että he joutuvat siirtämään kolmea keikkaansa Yhdysvalloissa Deppin nilkkamurtuman takia. Bostonin, New Hampshiren ja New Yorkin keikat siirtyvät heinäkuun loppuun tulevalta viikolta.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Hollywood Vampiresiin kuuluvat Deppin lisäksi Alice Cooper ja Aerosmithin Joe Perry. Kokoonpano on perustettu vuonna 2015.
Ryhmän on määrä aloittaa Euroopan-kiertueensa kesäkuussa.
Depp osallistui vuoden 2023 Cannesin elokuvajuhlille mainostamaan uutta elokuvaansa Jeanne du Barrya. Teos on hänen ensimmäinen elokuvansa sen jälkeen, kun hän voitti kunnianloukkausoikeudenkäynnin ex-vaimoansa Amber Heardia vastaan.
Lue myös: Kohuoikeudenkäynnin jälkeen parrasvaloista vetäytynyt Johnny Depp rikkoi hiljaisuutensa – asuu nyt Isossa-Britanniassa maaseudulla: "Voin olla vain minä"
Cannesissa Depp kuitenkin vastusti sitä, että ihmiset kutsuivat projektia jonkinlaiseksi paluuksi.
– En mennyt minnekään. Asun itse asiassa noin 45 minuutin päässä täältä. Ehkä ihmiset lopettivat soittamisen, olipa heidän pelkonsa tuolloin mikä tahansa, mutta en mennyt mihinkään, hän sanoi lehdistötilaisuudessa elokuvan avajaisnäytöksen jälkeen aiemmin tässä kuussa.
Lähde: The Hollywood Reporter